Vuosi 2014 ja kohti vuotta 2015

Kerron tässä kirjoituksessa vuodesta 2014 ja mitä on mahdollisesti luvassa vuonna 2015. Esitän myös kiitokset tärkeille henkilöille ja filosofoin jopa vähäsen. Paljon teen töitä ja intohimolla, mutta kuitenkin edelleen sopivasti kieli poskessa.

kollaasi2014

Viralliset työkuviot

Tänä vuonna työsuhteeni muuttui ensin Suomen Akatemian tutkijatohtorista yliopistotutkijaksi ja syyskuun alussa aloitin viisivuotisen pestin Akatemiatutkijana. Toimin Jyväskylän yliopistossa liikuntabiologian laitoksella, mutta projektini pyörivät tällä hetkellä myös Helsingin yliopiston tiloissa Biomedicumissa. Alkuvuonna olin melko paljon opettajana yliopistolla. Tykkäsin opettamisesta ja hieman ikävä tulee nyt näitä tehtäviä ja runsaampaa opiskelijoiden kanssa olemista, mutta mielelläni pusken sata lasissa nyt täysipäiväisenä ja lähes täysipäisenä tutkijana. Lihaskatotutkimusten sivuprojekteina minulla on vielä raportoimatta erittäin mielenkiintoinen proteiini+hiilihydraatti -tutkimus ja ensi vuoden keväällä on tarkoitus aloittaa myös maailman ensimmäinen laadukas itness-tutkimus.

Blogihan elää vielä

Blogijuttuja olen edellleen kirjoitellut ja pyytänyt mukaan vierailevia kirjoittajia. Kirjoitan, koska tykkään siitä ja koen sen itsellekin opettavaiseksi ja hyödylliseksi. Haluan myös tehdä yhteiskunnallista tehtävää ja popularisoida omaa alaani. Kyllähän tutkimuksenteko ja satunnaiset opetukset ja ohjaukset pitäisi jo riittää hyvään oloon, mutta jotenkin itselläni tutkimuksen ohella tiedevalistus palkitsee niin paljon, että haluan sitä edelleen tehdä. Teenkin tämän ekstratyön omalla ajalla viikonloppuisin, iltaisin, matkoilla jne. ilmaiseksi, koska minun työtäni kustannetaan verovaroin ja yrittäjäluonteen omaavana jotenkin koen maksavani tällä kaiken takaisin korkojenkin kera. Melko työlästä se on, mutta sen arvoista. Toisaalta mikä on työlästä? Kun katson todella arvokasta työtä tekeviä urheiluvalmentajia, joista monet tekevät tätä lähestulkoon vapaaehtoistyönä 10-20 tuntia viikossa yhden tai muutaman urheilijan parissa, niin sitten huomaan, että ehkäpä tämä kirjoittelu ei viekään niin paljon aikaa.

Kantaaottavaakin kirjoittelua. Otin tänä vuonna jälleen kantaa erilaisiin asioihin ja jopa aloitin ”kamppanjan” (kuva alla). Toivottavasti en kuitenkaan suututtanut ketään. Pidän eriskummallisena sitä, että jos on joistain yksittäisistä asioista eri mieltä, niin sitten pitäisi asettua jonnekin omiin leireihin ja dissata kaikkea järkevääkin mitä vastapuoli sanoo. Voimakkaat julkiset mielipiteet ovat tieteentekijältä toki melko rohkeaa käytöstä, koska totuus on totta toistaiseksi. Mutta pelkästään ”filosofoimalla” ja asioitten pyörittelyllä ei maailma parane eli välillä pitää myös esittää jotain edes melko konkreettista, vaikka siinä onkin siis riskinsä. Jos olen jossain väärässä, niin myönnän sen.

Varsinkin sananvapaus on sellainen asia, mistä en luovu. Yhden suosikkisarjani South Parkin tavoin mielestäni huumoria voi ja pitääkin tehdä kaikesta, varsinkin itsestään… ja eräästä nuorisorikollisesta. Siinä vaiheessa kun sananvapauttani rajoitetaan, niin lopetan tämän homman.

MoripuolinenMarraskuu

Monipuolinen marraskuu oli ilmeisen suosittu ainakin FB-tykkäysten ja jakojen perusteella. Koen monet nykyiset kampanjat liian rajoittavaksi tai yksipuolisiksi. Mutta en ollenkaan tarkoita sitä, että esimerkiksi ruokarajoituksillekin tai yksittäisten liikkeiden korostamiselle on aikansa ja paikkansa.

Kaikkeen ei ehdi repeämään

Tänäkin vuonna lehti-, radio- ja tv-haastatteluja on tullut niin paljon, että on pitänyt kieltäytyä suurimmasta osasta. Haluan tehdä haastattelut huolella enkä vasemmalla kädellä ja se vie minulta paljon aikaa. Yritän kuitenkin aina keksiä toimittajalle jonkun muun haastateltavan jos suinkin keksin.

mediassa

Myös kaikenlaisia muitakin yhteydenottoja on tullut. 16.lokakuuta oli kuitenkin kaikkein vauhdikkain päivä, pääosin johtuen HS:n haastattelusta. Tällöin jouduin opettelemaan ihan tosissaan  sanomaan ei: kolme kustantajaa (kirja), Yle Puheen haastattelu, Suomen Kuvalehden haastattelu, eräs tutkimusprojekti, urheiluopistolle luennointi, kandiohjaus, rooli sotaelokuvassa ja eräässä mtv3:n huumoriohjelmassa. Mutta kun kysyttiin salille, niin sanoin heti kyllä. Asiat pitää laittaa tärkeysjärjestykseen!

Klikatuimmat blogijutut 2014

Sorrun nyt tässä haukkumaani klikkijournalismiin. Mutta silläkin uhalla listaan alla vuoden 2014 aikana klikkauksilla mitattuina suosituimmat jutut (27.12. mennessä). Tummennettuina on tänä vuonna ilmestyneet kirjoitukset.

Maksimaaliseen lihaskasvuun tähtäävän harjoittelun ja ravinnon nyrkkisäännöt 111328
Peppu pyöreäksi – opas täydelliseen takamukseen 82591
Treenaa peppu isoksi – Osa II: vinkit 76620
Hauberit kasvuun treenaamalla – Tikka 56062
Ravintolisät lihaskasvussa. Osa I: paras A-ryhmä 52829
Treenaa peppu isoksi – Osa III: tehotreeniohjelma 52069
Ravinnon ajoitus ja palautusjuoman proteiinin määrä 49362
Pakarat aktiivisiksi, isoiksi ja vahvoiksi! (24.12.2013) 48364
Vähähiilihydraattinen ruokavalio kovan intensiteetin liikunnassa 45442
Jalkakyykky – Osa I 45395
Treenijako for dummies – Markku Tikka 43390
Lihastohtorin ravintovinkit painonhallintaan: rantakuntoon 2016-2030 41546
Treenaatko lihasta vai liikettä? ”Hulkki” Hietala – osa I 40863
Jalkakyykky – Osa II 38671
Vatsalihakset rantakuntoon – Osa III 36840
Freddi – penkkipunnerruksen supermies 34631
Pahimmat ravintomyytit – osa I – kalori on tai ei ole kalori 33255
Yläselän voimaharjoittelu: perusteet ja leuanveto – Rytkönen 32212
Bulkkaus eli plussakaloridieetti – hyödyt ja haitat 31987
Kuinka usein kannattaa harjoitella? 30464
Kehonpainoharjoittelu – Koivuranta ja Rytkönen 30365
Lihasarkuus – no pain no gain voimaharjoittelussa? 29202

Sama artikkeli pitää siis tänäkin vuonna ykköstilaa ja on kerännyt jo kaikkiaan yli 200 000 klikkausta. Listaus sorsii tietysti nyt loppuvuonna julkaistuja artikkeleita, joilla on ollut huomattavasti vähemmän aikaa kerätä klikkauksia. Esimerkiksi Onko palautusjuomasta hyötyä (30.10.) ja Miksi ja miten lihakset tottelevat rautaa? (3.12.) ovat saaneet erittäin lyhyessä ajassa jo yli 20 000 klikkausta. Uusinta pakaratreeniartikkeliakin on klikkailtu muutamassa päivässä noin 15 000 kertaa, mikä ei ole yllätys, koska takalistojutut ovat keränneet yhteensä jo yli puoli miljoonaa klikkausta. Hanurista siis tehdään asiaa, mutta se kiinnostaa.

bloginumbers

Klikkausten määrä varsinkin alussa ei missään nimessä viittaa siihen, että mikä on paras kirjoitus. Se kuitenkin antaa osviittaa siitä, minkälaiset otsikot kiinnostavat lukijoita eniten. Usein esim. tieteellisimmät kirjoitukset sen sijaan eivät nouse ihan yhtä suosituiksi, ehkäpä poikkeuksena mm. Kalori on tai ei ole kalori ja Miksi ja miten lihakset tottelevat rautaa, ja Onko palautusjuomasta hyötyä ja Voima – miksi se on niin tärkeää urheilussa, jotka haastavammasta melko tieteellisestä sisällöstä huolimatta saivat paljon lukijoita. Eli selkeästi tällaisiakin juttuja kaivataan jatkossakin silloin tällöin vai mitä arvoisat lukijat? Nämä tieteellisemmät kirjoitukset ovat yleensä lähinnä omaa osaamisen ydinaluettani.

Omat treenit

Treenejä ja syömistä tämä vauhti ja vilinä kyllä jälleen haittasi. Treenin suhteen tämä olikin melko huono vuosi. Ei huonoin viimeisen kymmenen vuoden aikana, mutta ei missään nimessä top5. Syksyllä näytti ajoittain tosi hyvälle, mutta sitten alkoi alamäki, johon kuului pitkäkestoinen köhä monenlaiset pikkuvaivat.

Onneksi kuitenkin sen verran ehjänä oli paikat, että oikeastaan isovarpaan nyrjähdystä lukuunottamatta mitään ei tarvinnut jättää tekemättä ja sai harrastella kaikenlaista liikuntaa ympärivuoden ilman kipulääkkeitä.

lentis2

Hassuttelu on parasta mitä voi tehdä housut jalassa.

Video. Kyllä maalla on mukavaa. Liikuntatieteellisen pääsykokeissa jouduin aikanaan tehtävään mies, vanne ja kasa nuoria jännittyneitä miehiä. En muistaakseni silloin keksinyt vanteelle yhtä hauskaa käyttöä kuin nyt kesällä.

Kiitokset

Erityisesti kiitän vierailevia kirjoittajia mahtavista artikkeleista: J. Sundell, U. Hietala (1, 2), J. Mäennenä, K. Koivuranta, D. Eklund, T. Rytkönen (1, 2) ja T. Haikarainen, M. Tikka, M. Laakso, J. Sallinen, M. Silvennoinen, ja maailman vahvin haastateltava F. Smulter. Toivottavasti löydän myös ensi vuonna hyviä vieraskirjoittajia ja ehkäpä myös jonkun haastateltavan. Tärkeä apu oli myös tohtorivaimo Annasta monien juttujen oikoluvussa. Minä olen laiska hiomaan tekstien kieliasua. Eli jos jossain jutussa kieliasu on huonoa, niin syyttäkää minua etten luettanut juttua Annalla!

Lisäksi kiitän tietysti teitä blogin lukijoita. Ilman teitä en tiedettä popularisoivaa blogia kirjoittaisi. Kommenttejakin on tullut kivasti. Valitettavasti en ehdi niihin vastailemaan kovin syvällisesti. Varsinkin yksittäisten ihmisten haasteisiin jätän käytännössä vastaamatta eli suosittelen ohjautumaan näissä koutsien puoleen. En myöskään ole fysioterapeutti tai lääkäri eli tällaisissa kysymyksissä olen erittäin varovainen. Jos joskus kommenttisi ei ole mennyt läpi muutaman päivän sisällä, niin syynä on 99 %:lla varmuudella spämmifiltteri. Sinne joskus jää muutakin kuin roskapostia. Eli tsekkaa viestisi läpi ja laita kommentti uudestaan. Vieraiden ihmisten kaveripyynnöistä Feisbuukissa myös kieltäydyn, pahoittelut tästä.

Erittäin tärkeässä roolissa varsinaisessa työelämässä on rahoittajani Suomen Akatemia. Lisäksi haluan kiittää myös työ-, treeni- ja muita kavereita ja sukulaisia mahtavasta vuodesta. Erityisesti haluan kiittää Helsingissä toimivaa huikeaa tutkimustiimiä eli Riikkaa, Tuulia, Jonia ja Markusta, joita ilman mitään ei olisi tapahtunut uusissa lihaskatotutkimuksissa. Ja samaa toki voi sanoa tietysti kaikista Jyväskylän kollegoista ja projekteissani työskennelleistä opiskelijoista. Tutkimuksen tekeminen on nykyään enemmän ja enemmän tiimipeliä. Jos haluaa tehdä laadukasta tutkimusta, niin on kaikkein tärkeintä löytää ympärilleen motivoituneita, intohimoisia ja osaavia ihmisiä. Pitää siis olla jonkinlaista kykyjenetsijän silmää. Minun nykyisessä tehtävässäni on elintärkeää pitää ilmapiiri hyvänä, innostaa, kannustaa ja ideoida entistä enemmän perus puurtamisen lisäksi. Jotenkin minulla on sellainen suolistotuntuma, että olen ihan hyvä tässä nykyisessä roolissa. Vaikka tykkäänkin imitoida ja näytellä, niin minun ei koskaan tarvitse esittää olevani innostavaa ja kannustavaa sekä positiivinen. Olen sellainen onneksi luonnostaan. Murehtimalla eivät asiat parane ja jos murehdin, niin pidän sen sisälläni enkä tartuta huonoa oloa muille. Kyllä, minullakin menee usein asiat päin persusta. Onneksi kuitenkin vastoinkäymiset vahvistaa ainakin noin lähtökohtaisesti.

Yksi erittäin mukava uusi kokemus oli päästä kuuntelemaan erään suosikkiartistini tulevaa levyä jo etukäteen. Kiitos Annalan Markolle ja Tomu-kissalle hyvästä kuunteluseurasta. Nyt odotan tosin Mokoman 6.2. ilmestyvää levyä vieläkin enemmän kuin ennen.

Mokoma

No mitä toivon ensi vuodelta? Jos jotain pientä toivon, vink vink, niin se olisi enemmän voimaa, isommat lihakset, vähemmän vaivoja, Ilveksen suomenmestaruuden (miesten jääkiekossa) ja aurinkoiset lämpimät kelit koko vuodeksi. Enempää en kehtaa pyytää, olen hyvin pienestäkin jo tyytyväinen.

Joka tapauksessa täytyy käyttää jatkossakin aurinkolaseja, ettei valoisa tulevaisuus häikäise liikaa.

dubaiblogi

Terveisä Dubaista. Oikeasti söin tuosta jäätelö-hedelmäsörsselistä vain puolet.

 

Muita projekteja

Kuten sanoin, kirjapyyntöjä on tullut useilta kustantajilta. On mahdollista, että Lihastohtori-kirja tulee vielä joskus, mutta ei lähiaikoina.

Lisäksi olen mukana pienen osan ajastani parin maajoukkuetason huippu-urheilijan taustajoukoissa. Tämä tosin tapahtuu lähinnä kaverimeiningillä eli vastaan kun jotain kysytään ja kerron mistä voisi aiheesta oppia lisää.

Hyväntekeväisyys on tärkeää. Koen itseni hyväosaiseksi ja jopa onnekkaaksikin. Kävin viime vuonna keräämässä rahaa puhumalla syöpäsairaille lapsille. Todennäköisesti tällaiset tempaukset saavat myös jatkoa. Aihe on minulle läheinen kummityttöni sairastuttua alle vuoden ikäisenä leukemiaan 3,5 vuotta sitten. Nyt kuitenkin, kiitos nykyaikaisen länsimaisen lääketieteen, hän elää normaalia pirteää pikkutytön elämää.

Missä Lihastohtorin voi nähdä livenä?

Ensi vuonna on luvassa ainakin yksi koulutus maaliskuussa Tampereella huikeiden asiantuntijoiden Timo Haikaraisen ja Tuomas Rytkösen kanssa. Tulkaa mukaan! Mielestämme olemme tehneet Suomen maassa kattavimman yhdessä päivässä esitettävän näyttöön perustuvaa teoriaa ja käytäntöä sisältävän voimakoulutuspaketin. Palautteen mukaan olemme siinä onnistuttu.

Kiitos blogin seuraajille vuodesta 2014 ja mukavaa vuotta 2015!

Juha Hulmi

Tietoja jhulmi

PhD, docent and Associate Professor in Exercise Physiology (LitT liikuntafysiologiassa ja liikuntafysiologian dosentti ja apulaisprofessori). https://staff.jyu.fi/Members/jjhulmi/main
Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

22 vastausta artikkeliin: Vuosi 2014 ja kohti vuotta 2015

  1. Röllipetteri sanoo:

    Kiitokset Kiinnostavista artikkeleista. Laitahan korvan taakse myös artikkeli diabeetikkojen voima ja lihaskasvatuksesta. Karppausartikkelissa sitä jo hieman sivuttiin, mutta olis kiva lukea tutkittua faktaa omien kokemusten tueksi tai skarppaamiseksi. Itse koen että hiilarit ei toimi kovin hyvin diabeetikoilla kun elimistö ei osaa niitä niin optimaalisesti käyttää kuin rasvoja ja protskua, mutta olen usein väärässä ja olisi mukavaa tulla todistetuksi väärinoppineeksi.

    • jhulmi sanoo:

      Tärkeä aihe. Tähän voisin yrittää ottaa vieraskirjoittajan, jolla on lääkärin paperit ja kokemusta aiheesta enemmän kuin minulla.

      • Röllipetteri sanoo:

        Hyvä, toivottavasti löydät jonkun itse voimailevan asiantuntijan ettei mene vain teorian puolelle.

      • jhulmi sanoo:

        Jeps, tässä on aina iso haaste…

  2. run4fun sanoo:

    Moi

    Koin ”lihasherätyksen” lokakuun Hesarin jutusta. Täytyy tunnustaa etten tiennyt Lihastohtorista aiemmin mitään, pardon me.

    Olen viisikymppinen äijä, joka on harrastanut enempi tai vähempi juoksua. Salilla käynyt joskus, että tulisi muutakin tehtyä kuin juoksua. Mutta punttien kolistelu on ollut vähän ”pakkopullaa”.
    Puolimara taittuu vähän alle kahden tunnin, jota pidän hyvänä kondiksena ikäiselleni. Täysin riittävänä omalla mittapuulla.

    Olen lueskellut mainiota blogiasi ja lainannut kirjastosta Jan Sundellin Hanki lihasta, polta rasvaa -teoksen. Näiden kirjoitusten perusteella olen lyhyessä ajassa oppinut uutta, mm. ottanut laadukkaan heraprotskun palautusjuomaksi, joka tuntuu auttavan eli kehitystä tapahtuu.
    Kyllä oma ajatusmaailma on kokenut muutoksen ja pistänyt miettimään, jos vähän vähempi ravaaminen riittäisi ja kävisi enemmän salilla. Kumpaakaan kuitenkaan unohtamatta. Näin olen itse asiassa jo tehnytkin.

    Liikunnasta saa fyysistä ja henkistä hyvinvointia, ja sen takia niitä harrastetaan. Luonnollisesti terveyttä edistävät seikat ovat tärkeitä myös. Ainakin tässä iässä niitäkin jo miettii.
    Itse funtsin nyt, että ”yksi askel taaksepäin” (juoksussa), voikin olla kaksi eteenpäin kokonaisuudessa. Uudet eväät ja matka jatkuu!

    Nuori mies, teet mahtavaa työtä jakamalla tietoa eteenpäin kaikelle kansalle. Vieläpä omalla (rajatulla) vapaa-ajalla. Toivottavasti voimia riittää jatkossakin, tsemppiä! Eikä unohdeta vierailevia kirjoittajiakaan.
    KIITOS!

  3. Teemu Uimonen sanoo:

    Kiitos tästä vuodesta. Näitä blogijuttuja lukee kyllä mielellään. Toivottavasti ensi vuonna blogi jatkuu. Voimakasta uutta vuotta!

  4. Antti-Jussi Asunmaa sanoo:

    Vaikka löysinkin blogisi vasta ihan hiljattain monen sattuman kautta, niin pakko antaa isot ablodit kirjoittajalle aivan mahtavasta sisällöstä! On mahtavaa saada ihan tieteellistä faktaa monista bodaukseen liittyvistä asioista, kun keskustelupalstat yms ovat täynnä vain ”mutu”- ajatuksia ja kommentteja.
    Blogisi meni muuten suoraan selaimen kirjanmerkkeihin heti M.Nyyssölän blogin viereen!
    Hyvää Uutta Vuotta 2015 ja hyviä treenejä ensivuodelle! 🙂

    Loppuun vielä kysymys ajankohtaisesta aiheesta. Kreatiini on nyt tullut taas itselläni lisäravinteisiin mukaan, niin kysymys kuuluukin miten alkoholi(nestettä poistavana) ja kreatiini(nestettä sitovana) aineena reagoi kropassa? Alkoholia tulee nauttittua keskimäärin kerran kuukaudessa hieman enemmän, muttei kuiteskaan humalahakuisesti.. 🙂

    • jhulmi sanoo:

      Kiitos. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Alkoholista tulee juttua toivottavasti blogiin ensi vuonna. En olisi huolissani noin harvasta alkoholin nauttimisesta 🙂 Lillukanvarsiin ei kannata tarttua liikaa.

  5. pussirotta sanoo:

    Mr. Hulmi. Kyykkään kunniaksesi tulevan vuoden ensimmäisessä jalkatreenissä sen kuuluisan ”varren verran” syvemmälle. Näistä artikkeleista ja tutkimuksista on löytynyt paljon hyötykäyttöön otettua tietoa. Kiitos.

    • jhulmi sanoo:

      Kiitos, heh. Harmi kun itse en pysty tällä hetkellä kyykkäämään kovin syvälle, mut josko lantio ja polvet vielä joskus tulee kuntoon. Tai sit ei.

  6. Kiitos blogistasi ja Uudet Vuodet. Jos alkaneena vuonna on aikaa, niin voithan kirjoittaa omaa vastinetta vhh, paleo, ph-dietti, pakurinkääpä, mitänäitänytsittenon -ruokavalioille, mutta vaarana voi olla, että löydät itsesi pelaamasta shakkia pulujen kanssa. Ehkä kesälomalla? 🙂

  7. Mika sanoo:

    ”kiitos nykyaikaisen länsimaisen lääketieteen”, ihan sellaista vaan, että on kaikinpuolin parempi tapa puhua ihan vain lääketieteestä, koska ei ole erikseen mitään erimaalaisia lääketieteitä.

  8. Juha L sanoo:

    Kiitos hyvästä blogista!

    Tämä aihealue tuntuu sopivalta paikalta esittää tälläinen kysymys: Blogisi on hyvin tunnettu ja lukijoita varmasti riittää, Hesarin artikkeli toi varmasti niitä roimasti lisää. Nykyään blogaaminen on ihan rahallisesti kannattavaakin touhua jopa täällä Suomessakin. Oletko alkanut saamaan yhteydenottoja erilaisilta sponsoreilta jotka toivovat, että vaikka mainitset tai jopa mainostat heidän omia fitness tuotteitaan blogissasi? Olet pitänyt hyvin puolueetonta ja järkevää linjaa, etkä ottanut kantaa mihinkään eri tuotemerkkeihin, (eikä blogissasi ole edes mainoksia, missä ei sinällään olisi edes mitään pahaa!) mutta alkaako tämmöisiä tarjouksia jo tulemaan?

    • jhulmi sanoo:

      Hei,

      juu on tuollaisia jonkin verran tullut. Ja toki voisin muuttaa myös sivun kaupalliseksi, jolloin monia enemmän tai vähemmän random mainoksia alkaa tulla sivuille. En ole tähän viitsinyt läheä. Ainut asia, missä olen taloudellisesti käyttänyt blogia hyväksi, on omien koulutusten mainostus. Toki omiin tutkimuksiin olisi kiva kerätä rahoitusta, mutta en ole siihen lähtenyt, kun ei ole sopivia tapoja tullut vastaan. Ehkäpä sitten, kun lahjoitusjärjestelmä muuttuu paremmaksi tai kun omat rahat loppuu mietin tällaisia vaihtoehtoja jottei tartte ryhtyä keräämään pulloja.

  9. Pasi sanoo:

    Terve Juha, koitin löytää arkistosta artikkelia joka käsittelisi teinin voimaharjoittelua, ja itseasiassa sen aloittamista. Poika on 15v kohta, seinäkiipeilee ja haluaisi rinnalle voimaa/kestävyyttä punteilla. Miten kannattaa aloittaa. Onko sinulla aiheesta artikkelia ja mistä kannattais aloittaa.

    Ties monennen kerran,kiitos tästä blogista. Olen jakanut linkkiä säännöllisesti tuttavapiirissä kun voimaharjoittelusta on keskusteltu
    T. Pasi

    • jhulmi sanoo:

      Kiitos. Voimaharjoittelun aloittamisesta on tulossa artikkeli pikapuoliin toivottavasti tänne. Ihan perusteilla kannattaa aloittaa ja tuo on ihan sopiva ikä. Harjoittelun perusperiaatteet pätevät.

  10. JH sanoo:

    Moi! Semmoista vaan kysäsen, että kun puhutaan proteiinin tai rasvan syönnistä per kilo (esim proteiiniä 1,5-2g/kg) niin onko noi kilot tuossa henkilön todelliset kilot vai sellanen rasvavapaa paino? Eli jos mä olettaisin oman rasva% olevan vaikka 20% ja painon 80 kg, niin laskisinko mä tuon 80 kg vai 64 kg mukaan?

    Kiitokset etukäteen vastauksestasi!

    • jhulmi sanoo:

      Yleensä per paino. Joskus suosituksia annetaan myös per rasvaton paino (lean mass tai fat free mass) eli tuo 64 kg.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s