Älä usko hömppään – osa II: insuliini ja hiilarit ovat lihomisen syy – Hulmi ja Heiskanen

Urbaanilegenda väittää, että meille on valehdeltu ja energiaylimäärä ei lihota, vaan hormonaalisen järjestelmän haitalliset muutokset. Erityisen kovaksi syylliseksi on noussut insuliini-hormoni ja hiilihydraatit, varsinkin sokerit.

Esimerkiksi eräs tunnettu kotimainen lääkäri on väittänyt, että ”insuliini on myrkky, joka vahingoittaa elimistöä monella tavalla.” ja: “Nykyisin ajatellaan, että insuliini olisi lihomisen perussyy.” sekä “Toiset ovat herkempiä ja erittävät insuliinia enemmän kuin toiset. Siksi jotkut ovat lihavampia kuin toiset.”

Ehkäpä tunnetuin insuliinipeikosta puhuja on kuitenkin Gary Taubes. Häneltä on ilmestynyt mm. kirja Good Calories, Bad Calories.

Tässä kirjoituksessa sain kirjoittajakumppaniksi Vladimir Heiskasen, johon tutustuin eräällä opettamallani Helsingin yliopiston lääkiksen fysiologian kurssilla. Perustelemme kirjoituksessa miksi tällaiset ylläolevat väitteet ovat pitkälti pötypuhetta.

Mitä on insuliini?

Insuliini on peptidihormoni, jota tuotetaan haimassa. Insuliinin eritys lisääntyy moninkertaisesti tyypillisen ruokailun jälkeen ensisijaisesti reaktiona verensokerin eli glukoosin nousuun. Myös mm. muutamat aminohapot lisäävät insuliinin eritystä. Kun näiden pitoisuudet laskevat veressä, myös insuliini vähitellen laskee lepotilaan. Kohonneen insuliinin vaikutus ei kestä pitkään (Ganong Medical Physiology 2001-).

Mihin sitten insuliinia tarvitaan? Kun glukoosi ja tietyt aminohapot nousevat veressä, insuliinin avulla niitä otetaan tehokkaammin verestä soluihin, muun muassa lihaksiin. Tämä on yksi mekanismi, jolla insuliini ohjaa energia-aineenvaihduntaa kohti lisääntynyttä hiilihydraattien käyttöä energiaksi. Insuliini ei kuitenkaan ole ainut keino kuljettaa glukoosia solujen sisään, vaan esimerkiksi liikunta lisää lihasten glukoosinottoa lihassoluihin insuliinista riippumatta (Dube ym. 2015).

Insuliinin verensokeria vähentävä vaikutus ei johdu ainoastaan sokerin työntämisestä soluihin, vaan se myös vähentää maksan sokerin vapauttamista verenkiertoon. Itseasiassa tämä on tärkein mekanismi sille miksi tyypin 1 diabeteksessa verensokeri nousee vaarallisiin lukemiin ilman insuliinilääkitystä (Sonksen ja Sonksen 2000). Insuliini onkin siis enemmänkin jarru kuin aktivaattori.

Mainittakoon lisäksi insuliinin merkitys lihaksille. Insuliinilla on lihasproteiinien hajotusta vähentävä vaikutus ja lihasproteiinisynteesin salliva vaikutus (Abdulla ym. 2016). Jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että jos insuliinin pitoisuus on hyvin alhainen, lihasproteiinisynteesi ei saa buustausta. Jos insuliinia ei anneta, lihakset surkastuvatkin tyypin I-diabeteksessa hyvin nopeasti (Hulmi ym. 2012). Tyypin 1 diabeetikoillahan haiman insuliinintuotanto vähenee ja lakkaa lopulta kokonaan ja ilman lääkeinsuliinia he kuolevat. Insuliini on siis ihan hyvä ja tarpeellinen hormoni. Vai onko?

Samaan aikaan kun insuliini tehostaa hiilihydraattien käyttöä energiaksi, se vastaavasti ehkäisee rasvojen pilkkomista (lipolyysi) ja vapauttamista rasvakudoksesta ja myös rasvahappojen hapettamista eli polttoa. Insuliini myös lisää hiilihydraatin muuntamista rasvahapoiksi (de novo -lipogeneesi) ja rasvahappojen yhtymistä glyseroliin eli lopullista varastorasvojen kertymistä.

Lihomisen “hiilihydraatti-insuliinihypoteesi” ja kohuväittämät

Insuliini siis jarruttaa rasvojen pilkkomista ja polttoa ja lisää rasvojen kertymistä. Tästä syystä hiilari- ja insuliinifoobikot vetävät johtopäätöksen:

“Hiilihydraatti → insuliini →  lihavuus”

Samalla logiikalla esitetään, että:

“Vähähiilihydraattinen ruokavalio → insuliini alas →  laihtuminen tai lihomisen ehkäisy”

Esimerkiksi Gary Taubes selittää kirjassaan Good Calories, Bad Calories näin:

“Stimuloimalla insuliinia, hiilihydraatit tekevät meistä lihavia ja lopulta aiheuttavat lihavuutta. Mitä vähemmän hiilihydraatteja syömme, sen laihempia meistä tulee.”

Myös eräs kotimainen lääkäri kertoo samaa tarinaa siitä, kuinka lihavuus johtuu juuri hiilihydraatista ja insuliinista, eikä ilmeisesti muilla tekijöillä ole suurempaa merkitystä:

“Nykyisin ajatellaan, että insuliini olisi lihomisen perussyy.”

“Toiset ovat herkempiä ja erittävät insuliinia enemmän kuin toiset. Siksi jotkut ovat lihavampia kuin toiset.”

“Vaikka olisi kuinka kasvissyöjä ja vähärasvaisuuden kannattaja muuttaa insuliini kaiken ylimääräisen hiilihydraatin rasvaksi.”

“Sokeri stimuloi insuliinia, ja siksi lihavuus on levinnyt kuolovalkean tavoin.”

Kyllä, luit oikein, kuolovalkean tavoin. Eli siis meissä on siis joku insuliini-keiju, joka odottaa kuinka nautimme elintarviketeollisuuden meille pahaa pahuuttaan jalostamia hiilareita. Ja sitten me lihomme ja tämä kaikki on lopulta lääketeollisuuden salaliitto.

Kerromme pian onko näillä väitteillä mitään perää.

 

Lihavuusepidemia ja väestötason hiilihydraattien kulutus

Suomalaisten nykyistä ravitsemusta kutsutaan ns. “vaihtoehtopiireissä” usein rasvakammoiseksi. Lihominen saatetaankin laittaa vähentyneen rasvankäytön ja lisääntyneen hiilihydraattien nauttimisen piikkiin.

Syömmekö enemmän hiilihydraatteja ja sokereita kuin ennen “lihavuusepidemiaa”? Tilastot eivät oikein tue tätä ajatusmallia. Rasvan kulutus on kasvanut 1900-luvun aikana, kun taas hiilihydraattien sekä suhteellinen että absoluuttinen osuus ovat ravintotaseiden mukaan vähentyneet. Miten lihavuusepidemia voisi siis johtua hiilihydraattien lisääntyneestä kulutuksesta, jos kulutus ei ole lisääntynyt?

Kuva. Mikael Fogelholmin luennolta lääketieteellisessä tiedekunnassa.

Joku taas voisi väittää, että ongelmana ei ole hiilihydraattien kokonaiskulutus vaan valkosokeri ja sen sisältämä glukoosin tai fruktoosi.

Tämäkään tuskin kokonaan lihavuusepidemiaa selittää, sillä ravintotaseiden mukaan sokerin kulutus ei ole ollut nousussa viime vuosikymmeninä. Itse asiassa käyrä osoittaa jopa hieman alaspäin, joskin Finravinto-tutkimusten mukaan valkosokerin kulutus olisi noussut 1980-luvun jälkeen yhden prosenttiyksikön. Sokerin saannista suhteessa fyysisen aktiivisuuden tai energiankulutuksen muutoksiin emme ole nähneet vastaavia kuvaajia.

Kuva. Reijo Laatikaisen kuva FAO:n tilastoista. Lue myös hänen artikkelinsa.

Jos tarkastellaan asiaa hieman laajemmasta perspektiivistä, monet hyvin runsaasti hiilihydraatteja syövistä kansoista eivät ole ylipainoisia tai sairaita, päinvastoin. Esimerkiksi vaikkapa okinawalaiset peruspulliaiset ja etiopialaiset juoksijat, jotka syövät rasvaa paljon vähemmän kuin suomalaiset, mutta vastaavasti hiilihydraatteja erittäin paljon. Ai niin ja ovat fyysisesti erittäin aktiivisia eli heidän energiankulutuksensa on suurta. Passiivinen ihminen lihoo usein aktiivista helpommin. Fyysisen aktiivisuuden lisäksi myös alhainen perusaineenvaihdunta (energiankulutus peruselintoimintoihin) on tärkeä lihomista ennustava tekijä, ei vain energiansaanti (Hume ym. 2016).

Vaikka hiilihydraatin nauttimisen muutos ei selitä lihavuusepidemiaa, emme silti väitä, että höttöhiilarit olisivat terveellisiä. Esimerkiksi lasten ja nuorten keskuudessa monien sokeria paljon sisältävien ruokien ja juomien saanti on huolestuttavan korkeaa. Samoin monet leivosten ja pullien syönnit ovat juurtuneet osalla ihmisistä turhan tiukasti kiinni rutiineihin. Joskus voisi kokeilla terveellisempiä välipaloja. Ihmiskehon ja mielen voi opettaa nauttimaan vähemmän makeasta ruoasta.

Järkevin yhteenveto sokerista olisi luultavasti se, että puhdistettua, lisättyä sokeria sisältävät ruoat johtavat helposti liikasyömiseen ja täten lihomiseen (Te Morenga ym. 2013). Sen sijaan kokonaisten hedelmien ja marjojen kulutus ei johda liikasyömiseen ja on todennäköisesti neutraalia painonhallinnalle. Alustavan tutkimusnäytön perusteella hedelmien käyttö voisi olla jopa parempi vaihtoehto kuin tiukka, hedelmätkin kieltävä sokerirajoitus (Kaiser 2014, Madero ym. 2011).

Laihdutukseen vaaditaan hiilihydraattivaje eikä niinkään energiavajetta?

Jotkut ajattelevat että hiilihydraatti estää rasvan polttoa eli hapetusta energiaksi, eikä täten ole mahdollista laihtua runsashiilihydraattisella ruokavaliolla. Esimerkiksi alla olevassa kuvassa nähdään mielipide, jonka mukaan kehon rasvan lähtöön  tarvitaan hiilari/glukoosivaje, ei energiavajetta.

Toisaalta eräs Suomen parhaaksi ravintoasiantuntijaksi itsensä julistanut ortopedi on joskus kirjoittanut:

“Kohonnut insuliini vaikuttaa elimistössä hyvin monella tavalla. Yksi seuraus on ylipaino. Jos hiilihydraattien määrää vähennetään ravinnosta laskevat myös insuliinipitoisuudet. Näin tämä ruokavalio laskee painoa ilman, että tarvitsee stressata itseään liiemmin tai laskea kaloreita.”

Tämä kertoo jälleen siitä, ettei tohtorin koulutus ravitsemuksesta tai lääkärin paperit tee kenestäkään vielä automaattisesti ravitsemuksen kattavaa asiantuntijaa.

Tutkimukset lyövät jauhot (eli höttöhiilarit) suuhun em. väitteiden esittäjiltä. Erittäin arvostettu tutkijaryhmä tutki vastikään hiilihydraattien vs. rasvojen vaikutusta laihdutuksessa tähän mennessä ehkäpä parhaiten kontrolloidulla asetelmalla. Tässä tutkimuksessa kaikkien tutkittavien energiatasapaino pidettiin samana, mutta yhdeltä ryhmältä rajoitettiin ainoastaan rasvaa ja toiselta ainoastaan hiilihydraatteja. Tässä tutkimuksessa kaikki tutkittavien ruoka tarjottiin ja tutkittavat elivät koko ajan huoneessa, jossa kaikki kulutettu energia mitattiin. Nyt siis toisessa ryhmässä hiilihydraatit laskivat ja sitä kautta insuliini, joten jos hiilihydraattifoobikoiden teoria pitää paikkaansa, tämä ryhmä laihtui, toinen ei. Mutta kuinka väärässä he olivatkaan. Tuloksena nimittäin oli, että rasvaa rajoittaneet menettivät enemmän kehon rasvaa hiilihydraatteja rajoittaviin verrattuna, vaikka insuliinitasot putosivat heillä vähemmän (Hall ym. 2015). Insuliini ei siis mitenkään voi olla laihtumisessa se ainut ratkaiseva tekijä.

No, Gary Taubes ja kumppanit eivät tietenkään uskoneet tätä tulosta, koska olihan se lyhytkestoinen ja tulos oli heidän mielestään väärä. Gary Taubes olikin itse niin varma omasta teoriastaan, että hän päätti perustaa tutkimusrahoittajan nimeltään Nutrition Science Initiative (NuSI), joka rahoitti saman ryhmän pitempikestoisen tutkimuksen. Toisin kuin Taubes kuvitteli, itse asiassa tämä pitkäkestoisempi tutkimus antaa lisää syitä epäillä hänen omia insuliiniteorioitaan eli ketogeeninen alhaisen insuliinin ruokavalio ei vähennä rasvaa sen tehokkaammin kuin korkeamman hiilihydraatin ravinto kun energiansaanti on mätsätty samaksi (Hall KD 2016). Tämä siitäkin huolimatta, että ketogeeninen ruokavalio hieman lisäsi energiankulutusta, koska a) energiankulutuslisä oli hyvin pieni ja b) lisäenergia otettiin ennemminkin kehon proteiinivarastoista (oletettavasti mm. lihakset) kuin rasvoista.

Me otimme tähän esimerkiksi vain nämä pari tutkimusta, mutta myös muissakin tutkimuksissa on havaittu, että ihminen laihtuu esimerkiksi yli 75% energiasta hiilihydraatteja sisältävällä ravinnolla, jos vain kalorit laskevat (Shintani ym. 2001). Eli kyllä, hiilihydraatteja reilustikin syömällä on mahdollista polttaa rasvaa. On myös ihmisiä, jotka ovat laihduttaneet syömällä esimerkiksi pelkkää perunaa tai pelkkiä keksejä. Stephan Guyenet onkin asian ytimessä alla olevassa Twitter-viestissään.

 

Monet tarjoavat vähähiilihydraattista ruokavaliota (VHH) ainoana oikeana keinona laihtumiseen. Kyseessä on monilla ihmisillä toimiva laihdutuskeino, eikä sitä voi kieltää.

Tutkimusten mukaan se ei ole kuitenkaan keskimäärin ylivertainen muihin rajoitusruokavalioihin. Vähärasvainen, kivikautinen tai vaikka nestepitoisia ruokia suosiva Volumetrics-ruokavalio tepsivät laihdutuksessa keskimäärin suunnilleen yhtä hyvin. Tämä laihtuminen perustuu tietysti energiansaannin alenemiseen rajotusruokavaliolla tai energiansaannin vähentymiseen suhteessa energiankulutukseen. Yhteistä näissä painonpudotusruokavalioissa onkin rajoittaa jotakin, ei välttämättä yksinomaan hiilihydraatteja (Johnston ym. 2014, Otten ym. 2016). Ihminen on tässäkin asiassa yksilö: joillekin on helpompaa rajoittaa hiilihydraatteja, toisille rasvoja.

 

Insuliini ja nälkä

Miksi insuliini ei olekaan niin lihottava kuin väitetään? Insuliini on vain yksi kehomme sadoista hormoneista tai hormonin kaltaisista aineista. Pelkästään nälkää, kylläisyyttä, rasvojen vapautumista, käyttöä energiaksi ja muodostumista säätelee kymmeniä viestimolekyylejä. Vaikka hiilihydraattien rajoittamisella voi rajoittaa yhtä näistä eli insuliinia hieman, niin loppujen lopuksi kehon energiatila (saanti – kulutus) yhdessä koko hormonaalisen järjestelmän ja aivojen säätelyjärjestelmien kanssa ratkaisevat lopputuloksen.

Kehomme on usein hyvin looginen. Insuliinin nousu kertoo aivoille, että nyt voisi vähän rajoittaa syömistä (Niswender&Schwartz 2007). Tämä yleensä unohdetaan seuraavan kaltaisissa väitteissä:

“Toiset ovat herkempiä ja erittävät insuliinia enemmän kuin toiset. Siksi jotkut ovat lihavampia kuin toiset.”

Todellisuudessa hieman kohonneet paastoinsuliinitasot eivät läheskään aina yhdisty lihavuuteen (Hivert ym. 2007, Tucker&Tucker 2012). Itse asiassa insuliinin vaikutuksen estäminen soluissa aiheuttaa lihavuutta osassa (Masaki ym. 2004), mutta ei kaikissa jyrsijätutkimuksista (Könner ym. 2000).

Mm. insuliinilääkityksestä ja sen väärinymmärryksistä mm. tyypin II-diabeteksessa on luvassa todennäköisesti lisää asiaa myöhemmin professori Juhani Knuutin blogissa.

 

Proteiinit ja “hera-insuliini -paradoksi”

“Ja se lihavuus johtuu ei rasvoista vaan niiden puutteesta, jolloin maidossa olevat proteiinit alkaastimuloimaan insuliinia joka on sama asia kuin söisi hiilihydraattia ja se tekee lihavaksi.”

Runsaampi proteiini tyypillisesti lisää ruokailun jälkeen insuliinin eritystä. Eli tästä voisi toki päätellä, että proteiinit lihottavat jos kerran insuliini on kaiken ydin. Todellisuudessa monessa tilanteessa kuitenkin proteiinin kohtuullinen tai runsas saanti edistää painonhallintaa (poikkeuksena ehkä jotkut ketoosissaolijat tai ylensyöjät, mutta ei siitä sen enempää). Se lienee kyllä totta, että maidon rasvoilla ei ole merkittävää lihotusvaikutusta (Kratz ym. 2013).

Mutta takaisin proteiineihin ja insuliiniin. 31.5.2016 Arman Pohjantähden alla -jaksossa koko kansan ortopedi, joka on haukkunut lähes kaikki akateemiset tahot  ja virkamiehet Suomessa sanoo:

Totta, insuliini nousee maitoproteiinien eli hera-kaseiiniproteiinicocktailin nauttimisen jälkeen (esim. Hulmi ym. 2005). Mutta miten on selitettävissä, että hera nostaa insuliinia enemmän kuin maidon muut proteiinit (Hoppe ym. 2009), mutta silti sen terveysvaikutukset lienevät edullisimmat eikä se ole painonhallinnassakaan huono proteiini (Pal&Radavelli-Bagatini 2013, Sousa ym. 2012, aiempi blogikirjoitus ja Weightology-blogin erinomainen kirjoitus). Jokin ei tässäkään väitteessä siis mätsää.

 

Liikasyöminen lihottaa riippumatta mistä energia tulee 

Satunnaistetuissa tutkimuksissa on näytetty, että liika syöminen johtaa lihomiseen riippumatta siitä, tulivatko lisäkalorit rasvasta vai hiilihydraateista (Horton ym. 1995, Lammert ym. 2000). Se kummalla tavalla muodostuu positiivinen energiatasapaino ja sitä kautta lihoo helpommin on toki osittain yksilöllistä riippuen mm. henkilökohtaisista mieltymyksistä, liikunnasta jne. mutta ei siitä sen enempää.

Miten elimistö säätelee painoa? Mistä lihavuus todennäköisimmin johtuu?

Vladimir on käsitellyt lihavuuden mahdollisia syitä tarkemmin blogissaan (Lihavuus: Syitä ja ratkaisuja). Tässä kuitenkin lyhyt kooste muutamista tärkeimmistä asioista.

Elimistöllä on käytössään hyvin hienovarainen nälkää ja kylläisyyttä säätelevä järjestelmä, joka sijaitsee pääosin aivojen hypotalamuksen alueella. Tämä järjestelmä vastaanottaa elimistöstä signaaleja, jotka kertovat kehon energiatasapainosta.

Tämä aivojen säätelyjärjestelmä pyrkii vastustamaan muutoksia yksilön painossa. Esimerkiksi suuren aterian tai herkkuviikonlopun jälkeen aivojen hermosoluissa tapahtuneet muutokset lisäävät kylläisyyden tunnetta sekä energiankulutusta (mm. yksilön aktiivisuutta ja lämmöntuottoa). Näin ylimääräistä painoa ei pitäisi juurikaan kertyä elimistöön, kun elimistö taistelee useilla mekanismeilla lihomista vastaan.

Lihavuus on kuitenkin päässyt yleistymään länsimaissa. Tämä on tapahtunut hyvin vahvasti samaan aikaan, kun länsimaisessa ruokakulttuurissa on tapahtunut liikasyömistä tukevia muutoksia kuten ruoan lisääntynyt maittavuus, monipuolisuus, heikompi kylläisyysvaikutus, helpompi saatavuus ja pienempi hinta (suhteessa tuloihin).

Monet lihavuustutkijat näkevät, että nykyihmisen syöminen ei perustu edes nälkään, vaan syömistä ohjaa herkullisen nykyruoan vaikutus aivojen palkitsemis- ja motivaatiojärjestelmään. Nykyruoan vaikutus tähän motivaatiojärjestelmään taas kykenee peittämään aivojen kylläisyysjärjestelmien vaikutuksen. Tällöin ihminen syö liikaa ja lihoaa.

Lihavuuden todennäköisin syy on siis se, että nykyajan ruokaympäristössä on liian helppoa ja miellyttävää syödä yli tarpeen.

Ruokaympäristön muuttumisen lisäksi muut samanaikaiset yhteiskunnalliset muutokset kuten vaikkapa passiivisuuden lisääntyminen tai unen puute voivat ainakin osalla ihmisistä selittää lihomista.

 

Yhteenveto

Insuliini ja hiilihydraatit ovat tutkimusten valossa yllättävän neutraaleja laihdutuksen ja lihomisen kannalta. Painonhallinnassa, laihdutuksessa ja lihomisessa tärkeintä onkin lopulta kaloritasapaino (energian kulutus – energian saanti) ja siis kokonaisuus. Liian yksinkertaistavan totuuden esittäminen monimutkaisesta asiasta kuten ihmisenfysiologiasta ei vain yksinkertaisesti pidä paikkaansa.

Me olemme onnellisia niiden ihmisten puolesta, jotka ovat löytäneet itselleen sopivan ruokavalion. Emme todellakaan väitä, että hiilihydraattien rajoitus olisi menetelmänä väärin laihdutettu. Itse asiassa on hyvä, kun keskusteluun on tuotu monilla liiallinen puhdistettujen hiilihydraattien syönti pelkän rasvapelottelun sijaan. Emme hyväksykään sitä, että väitetään jonkin yksittäisen asian, kuten hiilihydraatin, insuliinin tai vaikkapa rasvojen liikasaannin olevan koko populaatiotasolla ongelmien ydin. Me toivommekin, että olemme tällä kirjoituksella tuoneet tämän melko kattavasti esiin.

Olemme sitä mieltä, että runsasta sokerinsaantia kannattaa ehdottomasti välttää. Syynä ei ole ensisijaisesti insuliini, vaan se, että lisättyä sokeria sisältävä ravinto on myös usein tiiviisti “pakattua” ja energiatiheää, mutta suojaravinneköyhää ruokaa. Tällainen ruoka ei pidä kylläisenä, jolloin sitä tulee helposti syötyä liikaa ja siihen voi jäädä koukkuun.

Monet myös syövät energiatiheää ravintoa tunteeseen, ei tarpeeseen. Essi Sairanen väitteli vastikään Jyväskylän yliopistosta syömisen ja laihtumisen/painonhallinnan psykologiasta. Hänen haastattelunsa on lukemisen arvoinen.

Toiset ihmiset irrottavat sokerin myös kokonaisuudesta ja ulottavat sokerinpelon niin kovaksi, että myös hedelmät ja jopa marjat ovat pannassa. Tämä pelko on osin peräisin alan tutkimusten väärinkäsittämisestä. Muutamat kokeelliset hiiritutkimukset hedelmäsokerin yliannostuksilla eivät muuta sitä asiaa, että tutkimusnäytön valossa hedelmien kulutuksen vaikutus painoon on neutraali tai joissakin tilanteissa suotuisa kun taas lisätyn hedelmäsokerin eli fruktoosin vaikutukset ovat usein olleet negatiivisia (lue Reijo Laatikaisen kirjoitus).

Huolehdi siis siitä, että syöt pääosin terveellisesti äläkä takerru lillukanvarsiin. Jos haluat kaikesta huolimatta välttää insuliinia henkeen ja vereen, niin tässä sinulle sopivaa syömistä:

Lukuvinkit

Tässä joitakin artikkeleita ja artikkelisarjoja aiheesta kiinnostuneille:

1. James Kriegerin kirjoitussarja (Insulin…an Undeserved Bad Reputation) sekä lihavuustutkija Stephan Guyenetin kirjoitus (The Carbohydrate Hypothesis of Obesity: a Critical Examination) ovat hieman laajempia koosteita insuliinin vaikutuksista lihavuuteen.
2. Kevin Williamsin tuore katsaus (Imbalanced insulin action in chronic over nutrition: Clinical harm, molecular mechanisms, and a way forward) tarkastelee niin lihavuusepidemiaa, leptiinin ja insuliinin osuutta nälänsäätelyssä kuin myös lihavuuteen liittyvän häiriintyneen insuliinisignaloinnin merkitystä kokonaisterveydelle. Emme siis tietenkään väitä, etteikö kohonneesta insuliinista tai insuliiniresistenssistä ei olisi haittaa!
3. Vladimirin blogissa on kirjoitus (Lihavuustutkija: Ylipaino ei johdu insuliinista), jonka kautta on löydettävissä vielä lisää kirjoituksia insuliinista. Toinen artikkeli (Lihavuus: Syitä ja ratkaisuja) ottaa kantaa lihavuuden syihin ja hoitoon.
4. Lihastohtori-blogissa on kirjoituksia lihavuuteen ja laihdutukseen liittyvistä aiheista kuten kalori on tai ei ole kalori, proteiinit, rasvanlähtö ja säästöliekki ja joustava syöminen sekä hömppäsarjan osa I: homeopatia.
5.  Ravintobiokemian tohtori, tunnettu valmentaja ja jalkakyykyn ME-mies Layne Norton kirjoitti vastikään erinomaisen kirjoituksen (The Science Of Sugar And Fat Loss) siitä, että vaikka sokeripitoisten ruokien ja juomien kulutus ei ole yksipuolisuudessaan ja ravintoköyhyydessään erityisen suositeltavaa, ei niitä myöskään saisi yksistään demonisoida. Tässä myös aiheesta meta-analyysi.
6. Lihastohtori-kirjassa on Lihastohtorin rasvanlähtösuositukset.

Juha Hulmi ja Vladimir Heiskanen

P.S. Vain asiallinen kommentointi kirjoitukseen hyväksytään. Kirjoituksellemme saa toki olla kriittinen. Pysy kuitenkin asiassa ja muista, että argumentointi pelkästään omilla kokemuksilla ja tarinoilla tai salaliittoteorioilla ei kelpaa todistusaineistoksi tiedettä vastaan.

Vladimir Heiskanen

Olen 24-vuotias hammaslääketieteen opiskelija Helsingistä. Olen kirjoittanut Valtsun terveysblogia kuuden vuoden ajan, tavoitteenani herättää keskustelua lukemistani terveysjutuista ja tutkimuksista. Blogiani voi seurata Facebookissa.

Viime aikoina hyvin paljon keskustelua on nostattanut artikkelini, jossa toin esille lääkäri Antti Heikkilän tavan tehdä kirjoituksissaan räikeitä asiavirheitä. Käsittelin terveyskeskustelun hölmöjä puolia myös jatkoartikkelissani.

Olen kirjoittanut myös lihavuudesta, ihmissuhteiden merkityksestä, kilpirauhasjutuista ja fibromyalgiasta. Erityisen pohdinnan alla on ollut punaisen valon mahdollinen vaikutus terveyteen. Villeimpiä spekulaatioitani kannattaa lukea pienellä varauksella – olenhan vielä toistaiseksi enemmän maallikko kuin asiantuntija.