Uusi vaihe – lihas(apulais)professori

Bloggailuun kuuluu yleensä myös hieman persoonaan ja elämään liittyvät avautumiset ja tämä on nyt sellainen kirjoitus. Hain viime vuonna hakuun tullutta liikuntafysiologian apulaisprofessorin pestiä ja onnekseni olin vajaan parinkymmenen alan tohtorihakijan joukosta se, johon valinta osui. Akateeminen urapolku on monilla aloilla hyvin kilpailuhenkinen ja sikäli myös kapean kivinen ja karu. Mutta minua siis on tällä polulla onni potkaissut.

Mitä muutoksia tämä uusi pesti tuo tullessaan?

Kuva. Instagram 31.8.2019. Kuva tosin otettu jo alkukesästä.

Mitä muutoksia?

Olen ollut vuodesta 2005 lähtien pääosin tehtävissä, joissa tutkimukseen käytettävä aika on ollut likimain 90 % työajasta (mm. 8 vuotta yhteensä Suomen Akatemian tutkijatohtorina ja akatemiatutkijana) ja olen sitä kautta julkaissut melko paljon tutkimuksia. Julkaisemista ja toisaalta kilpaillun tutkimuksen rahoituksen saamista arvostetaan yliopistolla erittäin paljon. Poikkeuksia näistä tutkimukseen keskittyvistä ajoista ovat ollet lyhyehköt viransijaisuudet, jolloin opetustyötä on ollut enemmän, mutta silloinkin alle puolet työajasta.

Nyt jatkossa tutkimustyöhön käytettävä aika vähenee varsinkin pestin alkuvaiheessa, kun opetusten ja yleensäkin uuden liikuntatieteellisen tiedekunnan oman tieteenalamme opetussuunnitelman valmisteluihin kuluu melko paljon aikaa. Lisäksi erilaisten hallinnollisten töiden määrä lisääntyy. Tutkimus on kuitenkin työsuhteessani edelleen erittäin tärkeää, mutta jatkossa se on enenevässä määrin nuorempien tutkijoiden ohjausta ja sparrausta sekä kirjoittamista. Se aika, että itse mittailisin lihasten kokoa ja voimaa tai  pipetoisin vaikkapa lihasnäytteitä, on pitkälti taakse jäänyttä elämää. Tavallaan tämä työnkuvan muuttuminen on harmittaa, mutta on aika antaa tietä uusille tulokkaille.

Apulaisproffien tenure track -mallissa, johon nyt siis kuulun, ainakin Jyväskylässä ansioita painotetaan seuraavasti: tieteelliset ansiot 60-70 %, opetusansiot 20-30 % ja yhteiskunnallinen ja yhteisöllinen vaikuttaminen 10 %. Tämä blogi ja työni somessa kuuluvat tähän viimeiseen luokkaan, mutta käytännössä 10 % ajasta kuluu jo haastatteluihin osallistumiseen, tutkimustiedotteiden tekemiseen ja erilaisiin yhteiskunnallisen vaikuttamisen kokouksiin ja tapahtumiin osallistumisiin. Periaatteessa siis vaikka sitä arvostetaankin, ei bloggaaminen tai somevalistus kuitenkaan juuri kuulu työnkuvaani edelleenkään. Käytännössä tieteen kansanomaistaminen on siis minulle edelleen pääosin harrastus, josta kirjoja lukuunottamatta joudun tienaamisen sijaan hieman maksamaan, heh. (Jos haluat jotenkin sponssata tähän harrastukseeni kuuluvia kuluja sponssata on hommata Lihis-kirjat itselle ja miksei  myös lahjaksi muille). Vien myös mm. pitkään urheiluravitsemusta tutkineena ja sitä maailmaa seuranneena nyt teoriaa käytäntöön mentoroimalla ja sparraamalla ns. vapaa-ajallani minulle rakasta urheiluseuraa nyt toista vuotta. Tämäkin on käytännössä vapaaehtoistyötä.

Jos olisin akateemisesti oikein järkevä ja asettaisin huippu-urheilijan asenteella kaikki paukut huippututkimukseen, vähentäisin näitä harrastuksiani ja sivupolkujani roimasti. Mutta ehkä kokonaisuuden kannalta tämä ei kuitenkaan ole paras strategia niin sanotussa pitkässä juoksussa ja oman tieteenalani kannalta? Yksi suosikkikirjailijoistani David Epstein kyseenalaistaa uudessa kirjassaan Range suoran polun teorian ja argumentoi, että mutkien ottaminen tuo parempaa tulosta. Ehkä niin on minunkin kohdallani?

Blogin tulevaisuus. Muun muassa kiireistäni johtuen blogi on ollut omalta osaltani hieman hiljaisempi jo parin vuoden ajan, mutta se ei tule hiipumaan tästä ainakaan vähään aikaan. Minulla on nimittäin strategia. Aion jatkossa ottaa blogiin vieraskirjoituksia lisääntyvässä määrin omilta lahjakkailta ja ahkerilta opiskelijoiltamme. Osassa näistä kirjoitamme yhdessä, kuten nyt aloitettu maastaveto-saaga. Nämä kirjoitukset ovat itselleni myös erinomaisia oppimisen polkuja. Opettaminen ei tapahdu pelkästään luokkahuoneessa.

Pidän myös luokkahuoneopettamisesta ja koen olevani siinä ihan hyvä jos panostan siihen. Sitä varten aikanaan tein opeopinnot (perus- ja aineopinnot kasvatustiedettä/aikuiskasvattajan pedagogisia opintoja), että voisin niitä hyödyntää tulevaisuudessa. Tykkään myös motivoituneista opiskelijoista, joten odotan innolla pääseväni monen tulevan liikunta-alan ammattilaisen oppimisen polulle opeksi, ohjaajaksi, inspiroijaksi ja sparraajaksi. Aion tuoda oman nuorekkaan ja persoonallisen mausteeni Liikuntatieteellisen tiedekunnan opetuksiin.

Kuva. Opetin biokemiaa ja energia-aineenvaihduntaa ensimmäistä kertaa muutama vuosi sitten. Samaan aikaan kuvassa esiintynyt muusikko oli jälleen jäänyt kiinni jostain rikollisesta ja ylimielisestä toiminnasta, joten päätin keventää ehkäpä hieman muuten puisevaa proteiini- ja urea-aineenvaihdunnan luentoani hieman…

 

Pidän myös itselleni tätä vaihetta työuralla tärkeänä. Olen jo erittäin pitkään tutkimustyössäni fokusoinut tiettyihin asioihin, kuten tapana on, vaikka se ei ehkä sille välttämättä vaikuta ulkopuolisesta, koska fysiologia on melko laaja tieteenala. Eli vaikka olenkin ottanut ajoittaisia sivupolkuja, minulla ei ole muutamaan vuoteen ollut mahdollisuus kerrata syvällisesti fysiologian tai solu- ja molekyylibiologian ja biokemian oppikirjatietoa ihan kannesta kanteen. Nyt tämä on suorastaan välttämätöntä, kun opetan 1-4 vuosikurssilaisille miten ihmiskeho toimii pintaa syvemmältä (ihan molekyylien tasolla) levossa ja liikunnassa.

Uuden kirjan kirjoittamiseen minulla ei ole tulevaisuudessa hetkeäkään aikaa ja todennäköisesti lähes kaikkiin luento- ja yhteistyöpyyntöihin joudun sanomaan ei. Näistä poikkeuksena akateemiset esiintymiset, joita nyt syksylläkin minulla on pelkästään ulkomailla kolme: kaksi Saksassa ja yksi Slovakiassa.

Yritän toki löytää itselleni jatkossakin vapaa-aikaa harrastuksille ja muulle elämälle. Tähän kuuluu muun muassa punttailu, hiekkapallon perässä juoksentelu ja hyppely, musiikin kuuntelu, huumorikulttuurin seuraaminen, luonnosta nautiskelu ja penkkiurheilu. Oikein mukavaa syksyä kaikille!

 

Juha Hulmi