Rento vs. tiukkis – joustava ja rajoittava syöminen vertailussa – Lindblad

Kiinnostaako sinua päästä kesäksi rantakuntoon keinolla millä hyvänsä ja kyyneliä säästämättä vaikka jääpuikko takapuolessa? Vai haluatko mieluummin muuttaa elämäntapasi mahdollisimman pysyvästi, mutta samaan aikaan tavoitteesta riippuen sopivan rennosti? Itse suosin melko tiukkaa, mutta samaan aikaan kuitenkin joustavuutta tarjoavaa monipuolista ruokavaliota urheilullista kondista tavoitteleville. Valitettavan usein tiukkaa ja joustavaa ruokavaliota kannattavat leirit taistelevat toisiaan vastaan ja molemmat ymmärtävät toisensa väärin. Tällä kertaa sain blogiin vieraaksi painonhallintaan ja urheiluravitsemukseen erikoistuneen ravitsemusterapeutti, PT  Petteri Lindbladin. Hän kertoo miksi sopiva rentous syömisessä on kaikista paras ratkaisu painonhallinnassa ja miksi liiallinen tiukkuus ei toimi kun tavoitellaan pysyviä muutoksia.

Lindblad

Moi kaikille lukijoille! Haluan toivottaa teidät lämpimästi tervetulleeksi lukemaan vieraskirjoitustani painonhallinnasta. Iso kiitos myös Lihastohtorille upeasta tilaisuudesta saada kirjoittaa suosittuun blogiisi. Aloitetaan!

Ääripäät kiehtovat. Personal Trainerin ja ravitsemusterapeutin ammatissani törmään usein kahteen, täysin vastakkaiseen suhtautumiseen ravitsemuksessa.

Äärirennot. Toisessa näistä suhtautuminen ruokaan (ja terveellisiin elintapoihin ylipäätään) on hyvin rentoa ja vapaamielistä. Saattaa olla että syödään ihan mitä ruokia vaan välittämättä lainkaan terveysvaikutuksista. Aamiainen voi olla suklaata, lounas karkkia, välipala suklaapatukka ja iltapala hampurilaisateria. Sen lisäksi että monella suuhun laitetaan mitä vaan, myös määrät voivat olla hyvin suuria. On varmaan sanomattakin selvää ettei suurten pikaruoka ym. herkkujen valtavien annosten syöminen tue painonhallintaa eikä terveyttä ylipäätään. Saattaa kuitenkin olla myös niin, että normaalia, terveellistä, mutta yksipuolisesti ruokaa sisältävät ateriat ovat niin suuria, että niitä nauttimalla on hyvin vaikeaa pitää paino hallinnassa. Jos normaaliin ateriaan kuuluu esimerkiksi kymmenen perunaa, 300 g lihaa, ruisleipä ja kaksi lasia maitoa eikä kasviksista ole tietoakaan, energiaa tulee helposti liikaa.

Ok, yllä kuvaamani esimerkit ovat aika ääripäitä. Enemmistöllä ihmisistä, joilla painonhallinta tuottaa ongelmia ja ylipaino puskee päälle, herkkuja ei välttämättä kulu joka aterialla, mutta vähän turhan paljon kuitenkin. Varsinkin jos herkuttelu on päivittäistä, alkaa se jo häiritä painonhallintaa. Pieni makea lounaalla – pikku pala pullaa, keksi ym. – tuskin haittaa silloin tällöin nautittuna, mutta jos joka päivä menee pullaa ja vielä myös vaikkapa suklaapatukka, juttu on toinen. Jos tähän vielä yhdistetään se, että lounaalla lihaa ei oteta ¼ vaan ½ lautasen koosta, vilja on valkoista höttöä kermaisella kastikkeella ja kasvikset rajoittuvat yhteen kurkunpalaan, ei mikään ihme että vaa`an lukema pyrkii nousemaan.

Tässä siis ruokaan suhtautumiseltaan toisen ääripään porukka. Tätäkö tarkoittaa rennolla painonhallinnalla Suomen painonhallintaguru Patrik Borg? Borg on kirjoittanut aiheesta kirjan jos toisenkin, erään teoksen nimi on Rentoa painonhallintaa.

Ei, Patrik Borg ei todellakaan tarkoita rennolla painonhallinnalla tätä. On aika selvää, että jos painonhallinta on niin rentoa, että päivittäiseen ruokavalioon kuuluu suklaapatukka, ja kasvikset loistavat poissaolollaan koska ne painavat niin paljon ruokakauppakassissa ja niiden syöminen on henkilön mielestä tylsää, homma ei skulaa. Homma ei missään nimessä saa olla liian rentoakaan.

Äärirajoittajat. Tässä vaiheessa haluan esitellä sen toisen ääripään porukan. Tämän porukan nimi voisi olla vaikka tiukkikset, rajoittajat tai ruoka-natsit. Kutsutaan heitä nyt vaikka rajoittajiksi, koska tiukkikset on vähän hassu sana, enkä myöskään halua että olen ensimmäinen (ja ainut?) Lihastohtorin vieraskirjoittaja, jonka kirjoituksessa sana natsi esiintyy kaksikymmentä kertaa.

Olen tavannut monta rajoittajaa, ihmistä joiden mielestä ruokavalion tiukka rajoittaminen on ratkaisu. Heitä löytyy myös niin sanottujen ravitsemuksen ammattilaisten joukosta (suurella osalla tosin ei ole alan korkeakoulututkintoa, mutta ammattilaisiksi ja asiantuntijoiksi heitä silti kutsutaan) kuin myös tavallistenkin ihmisten joukosta. Jotkut heistä ovat esimerkiksi sitä mieltä, että hyvin pienikin (epäterveellisen) herkun määrä ruokavaliossa on väärä signaali, joka toisaalta pitää makean ja epäterveellisen himoa päällä, toisaalta kieroutuneesti antaa ihmiselle palkinnon herkun muodossa. Hyvin moni heistä uskoo, että parhaisiin tuloksiin päästään sillä, että karkin, leivonnaisten ja muiden herkkujen kiellosta tehdään totaalinen. Usein näissä tapauksissa ruokavalioon hyväksytään terveellisiä herkkuja ja kaloripommeja kuten raakasuklaa ja tai pähkinät. Sokeria eli sakkaroosia sisältävät karkit, jalostettu vilja kuten leivonnaiset, naksut ja pikaruoka sen sijaan ovat kiellettyjen joukossa. Tällainen moska kuuluu entiseen elämään, ja jos henkilö haluaa tehdä muutoksen, niin pitää hyväksyä että vanhasta pitää luopua!

Mikä monia rajoittajaa yhdistää, on EPÄUSKO IHMISEN KYKYYN HARRASTAA KOHTUUTTA.

Hyvin moni nykyinen rajoittaja on ollut rento ja huomannut, ettei liiallisella rentoudella pääse mihinkään. Moni nykyään teräksissä kunnossa oleva on vaihtanut rentoushömpän tiukkaan dieettiin, esimerkiksi sellaiseen jossa viljatuotteita ja hiilareita rajoitetaan minimiin. Näistä nykyisistä tiukkuuden ja rajoittamisen saarnanaisista- ja miehistä voi lukea netistä tai treenilehdistä ja samalla ihailla heidän upeita vartaloitaan. Harva kuitenkaan jaksaa mainita sitä, että MONI ENTINEN RAJOITTAJA ON NYKYINEN YLIPAINOINEN JA LIIAN RENTO RUOKAVALIONSA SUHTEEN.

Mikseivät liian äärimmäiset ruokavaliot ehkä toimikaan?

Olen päässyt tähän saakka käsitellen ainoastaan kahta äärisuhtautumista syömisessä. Harva tuskin on eri mieltä kanssani kun sanon, että liian rento suhtautuminen syömiseen ei ole avain painonhallintaan. Entä jos väittäisin niinkin rankan väitteen, että ei ole kyllä rajoittaminenkaan? Jotta voisin esittää näin julkean, monia rajoittavia ruokavalioita noudattavien ihmisten korvaan röyhkeältä ja ravitsemusterapeutin höpötykseltä ja tavallisen pulliaisen päähän taputtelulta kuulostavan väitteen, minun on varmasti pakko esittää kunnon perusteita. Katsotaan asiaa vähän tarkemmin.

Liiallinen rentous ei missään nimessä ole hyväksi. Jos ihmiset sallivat itselleen yhtä paljon ja yhtä rennosti kuin tänä päivänä länsimaissa on tapana, seuraa ylipainoa. Ylipainosta kärsivä henkilö tekee todennäköisesti jotain väärin. Mikäli pakka on aivan sekaisin, tulee jotakin muuttaa. Jos ateriarytmi on mitä sattuu, kasvisten määrä olematon, kaikki hiilihydraatit jalostettuja ja puolet energiasta tulee rasvasta, vastauksena ei tietenkään ole rennon syömisen lisääminen. Karu tosiasia on, että jos henkilöllä on 30 kiloa ylipainoa, ruoan sisältämää energiamäärää tulee vähentää: tämän hyväksyminen ja toteuttaminen sekä itsensä hillitseminen syömisen suhteen on välttämätöntä painonhallinnan onnistumiselle. Voisi jopa sanoa, että järkevä itsehillintä on menestyksekkään painonhallinnan perusta. Rento ote syömiseen menee liian pitkälle jos ruoalle ei osata sanoa ei.

Oma lukunsa ovat ihmiset, jotka syövät tunteisiin. Liian rento syöminen on katastrofaalinen ihmiselle, joka vierailee jääkaapilla aina kun on paha olla. Lihavilla ihmisillä saattaa esiintyä muita enemmän syömistä tunteisiinsa.

Tietyt raamit tulee siis opetella.

Tarkoittaako tämä sitten sitä, että liiallisesta rentoudesta kärsivän ihmisen kannattaa lähteä tiukan rajoittamisen tielle?

Ei siltä näytä.

Tiukka rajoittaminen näyttää toimivan juuri päinvastoin: se on yhteydessä hallinnan menettämiseen syömisen suhteen, sekä korkeampaan painoon. Mikä taas on erityisen huolestuttavaa, on se että rajoittaminen lisää myös ahmimisia. Sama on todettu useasti (Stewart ym. 2002).

Entä sitten syyttely ja pahan mielen yhdistäminen herkutteluun? Joidenkin mielestä voisi tuntua järkevältä, että jos lihavaa ihmistä syyllistetään hänen painostaan ja herkuttelusta, hän ikään kuin tajuaisi tekevänsä ”väärin”, järkeistyisi ja alkaisi pitämään itsestään huolta. Kyllä? Ei missään nimessä. Henkilö, joka kokee herkuttelusta syyllisyyttä, omaa heikomman kyvyn kontrolloida syömisiään. Hänen painonhallintansa on myös vähemmän tuloksellista: henkilön, joka syyllistää itseään herkuttelusta, ei ainoastaan ole vaikeampi pudottaa painoaan, vaan hän myös lihoo herkemmin aloituspainoonsa kuin henkilö, joka antaa itselleen luvan nauttia herkuttelusta. Näyttääkin siltä, että ruokaan rennommin ja nautinnollisemmin suhtautuvan henkilön painonhallinta on menestyksekkäämpää kuin tiukkiksen!

diet-funny1

Haluan tässä vaiheessa antaa esimerkin elävästä elämästä. Eräs vanha ystäväni kärsi nuorempana ylipainosta. Hänen muut perheenjäsenensä olivat normaalipainoisia tai hoikkia. Perheen vanhemmilla oli tähän omasta mielestään oiva ratkaisu: kun perhe käy syömään yhteistä ateriaa, ylipainoiselle tyttärellemme tehdään omat ruoat! Sellaiset, jotka edistävät painonhallintaa. Eikä todellakaan mitään jälkiruokaa tälle paksukaiselle! Tytön äiti harrasti myös syyllistämistä ja morkkaammista tyttärensä ylipainosta. Lopputuloksena oli se, että tyttö etääntyi perheestään ja osittain menetti arvokasta tukiverkostoaan. Tämä on hyvin surullista, sillä hyvä tukiverkosto on elintärkeää niin menestyksekkäässä painonhallinnassa kuin elämässä ylipäätäänkin.

Toisaalta jatkuva dieettaminen, laihdutuskuureilla oleminenkaan, ei välttämättä tee hyvää. Ne aikuiset, ovat nuoruudessaan laihduttaneet, omaavat epäedullisia syömistottumuksia kuten alhainen syömisen hillintä ja liika tiukkuus.

Olemme nyt käyneet molemmat ääripäät läpi. Pystymme toteamaan, että aivan kuten liika rentous, ei liika tiukkuuskaan toimi. Mikä sitten toimii?

Sopivan joustava ruokavalio

Ehdotan ratkaisuksi joustavaa suhtautumista ravintoon. Joustavassa suhtautumisessa tietyt tosiasiat painonhallinnan onnistumisen suhteen tiedostetaan: ei voi herkutella joka päivä, enemmistön ruoasta tulee olla terveellistä, laadukasta, painonhallintaa tukevaa, kannattaa syödä runsaasti kasviksia jne. Loppupeleissä merkittävin asia on energiankulutuksen- ja saannin välinen tasapaino. Niin kauan kun energiaa nautitaan enintään yhtä paljon kuin sitä kulutetaan – korkea proteiininsaanti saattaa lisätä energiankulutusta ja vaikuttaa tähän yhtälöön – ei millään muulla loppupeleissä ole suurta merkitystä esimerkiksi painonpudottajalle. Tällä tarkoitukseni ei ole vähätellä ruoan laadun merkitystä ja keskittyä pelkkiin kaloreihin vaan painottaa sitä, että iltasyöminen tai karkkipäivä kerran viikossa eivät haittaa painonhallintaa MIKÄLI päivittäinen keskimääräinen energiansaanti on ok eikä herkuttelu jää päälle. Esimerkiksi pelottelu sokerin myrkyllisyydellä ja mystisesti lihottavilla taipumuksilla on täysin perusteetonta niin kauan kun kohtuullinen sokerin nauttiminen ei näy suuremmissa päivittäisissä kalorimäärissä.

Mikäli henkilö onnistuu löytämään kultaisen keskitien painonhallinnassaan eikä anna yksittäisen herkuttelukerran tuhota siihen saakka hyvin mennyttä painonpudotustaan, joustavasti painonhallintaansa ja syömisiin ylipäätään suhtautuva henkilö nauttii kiistämättömiä hyötyjä painonhallinnassaan. Rento ote ruokailussa parantaa nimittäin henkilön kykyä hillitä syömisiään, edistää painonhallinnan onnistumista ja vähentää ahmimisia. Se on myös yhteydessä alempaan painoon. Sama todetaan muuallakin (Meule ym. 2012). Joustavasti painonhallintaan suhtautuva myös ylläpitää onnistuneen painonpudotustuloksensa paremmin kuin tiukkis.

Kirjoitin aiemmin, kuinka syyllisyyden tunteen kokeminen herkuttelusta on yhteydessä epäonnistuneeseen painonhallintaan. Henkilö, joka osaa nauttia herkuttelusta ilman että kokee siitä syyllisyyttä, onnistuu painonhallinnassaan todennäköisemmin kuin syyllisyydellä itseään eteenpäin potkiva. Soveltaisin tätä ajatukseen, jota Riikka Turku käsittelee kirjassaan Muutosta tukemassa: jos tulee herkuteltua vahingossa ja niin sanotusti repsahtaa, tärkeintä on tämän normalisoiminen. Aivan samalla tavalla kun kenenkään painonhallinta ei kaadu yhteen pikaruoka-ateriaan eikä edes porsasteluviikonloppuun, ei herkkujen mukana pitäminen kohtuudella – ja niistä nauttiminen – haittaa painonhallintaa ollenkaan. Tutkimusten mukaan siis jopa päinvastoin.

Yhteenveto. Josta päästäänkin aiheeseen, jonka ajattelin olevan hyvä loppupäätelmä kirjoitukselleni. Jos joustava suhtautuminen ruokaan ei haittaa vaan EDISTÄÄ painonhallintaa, miksi kannattaisi edes miettiä rajoittavaa painonhallintaa? Kuten aikaisemmin kirjoitin, montaa rajoittamisen kannattajaa yhdistää EPÄUSKO IHMISEN KYKYYN HARRASTAA KOHTUUTTA. Ehkä tästä syystä moni pyrkii opettelemaan tiukkaa rajoittamista. Totta, rajoittaminen voi olla parempi vaihtoehto kuin liiallinen rentous, muttei kuitenkaan yhtä hyvä kuin joustava. Joustava saattaa olla epäsuosittu menetelmä siksi, että sitä on huomattavasti vaikeampi opetella ja noudattaa. Painonhallinta ei ole pelkkää kaloreita ja ruokien ravintoainesisältöä. Painonhallinta on ELÄMÄNHALLINTAA. Siinä muutetaan ihmisen tapaa käyttäytyä ja elää elämäänsä. Pikakuurien ja ihmepillerien suosio perustuu juuri tähän: nopea ratkaisu monimutkaiseen ongelmaan. Tämä myy. Tosiasia kuitenkin on, ettei pikaratkaisuja ole. Käytännönläheinen lähestymistapa painonhallintaan voisi olla Patrik Borgin ja monen muun suosima 80/20 periaate: syömisestä 80 % laatua ja 20 % vähemmän laadukasta.

Petteri Lindblad

Petteri Lindblad on laillistettu ravitsemusterapeutti, terveystieteiden maisteri ja painonhallintaohjaaja. Petteri työskentelee täysipäiväisenä Personal Trainerina Elixia Flamingossa Vantaalla. Petterin kuuminta intohimoa ja ydinosaamisaluetta ravitsemuksessa ovat liikkujan, erityisesti voimaharjoittelun, ravitsemus, painonhallinta ja liikkuva diabeetikko. Petteri on mukana kirjoittamassa uudessa Liikuntaravitsemus – tehoa, tuloksia ja terveyttä ruoasta-kirjassa. Hän toimii kirjoittajana myös suositulla Gains.fi-sivustolla sekä omilla nettisivuillaan Personal Trainer & Ravitsemusterapeutti Petteri Lindblad. Petteri on opiskellut aineopinnot liikuntalääketieteestä, jonka lisäksi hän on lukenut positiivista psykologiaa Lontoossa ja arkeologiaa/historiaa Istanbulissa.

PL

Mainokset

Tietoja jhulmi

PhD in exercise physiology (LitT liikuntafysiologiassa ja liikuntafysiologian dosentti).
Kategoria(t): fysiologia, ravinto, terveys. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

13 vastausta artikkeliin: Rento vs. tiukkis – joustava ja rajoittava syöminen vertailussa – Lindblad

  1. Jussi sanoo:

    Ja sitten vielä se juominen. Puhumattakaan tietysti mehuista ja limsoista, jotka sisältävät melomaanisen määrän sokeria, moni unohtaa alkoholin. Moni kuitenkin unohtaa sen alkoholin energian vaikka siitä on paljon rumpua lyötykin. Se pari lasia viiniä/olutta joka ilta tekee viikossa yli 2000 kcal, joka vastaa jo toimistotyötä tekevän naisen yhden päivän energiantarvetta.

    Ja jos siis käytetään tuota Petterin 80/20 sääntöä, juodessasi alkoholia 1-2 viinipulloa vastaavan määrän, kaikki muu ruoka pitäisikin olla pelkästään tuota terveellistä, eikä laskiaispullan syöntiin ole asiaa. Tietysti alkoholijuomista saatava energia moninkertaistuu, jos esim siideri tai makeat drinkit maistuu.

    En kuitenkaan haluaalkoholia demonisoida. Tunnettuahan on, että alkoholin juominen on terveellisempää kuin olla kokonaan ilman.

    • Hyvä pointti, Jussi. Toisethan suorastaan käyvät viinalla. En kyllä kuitenkaan sotkisi alkoholia tuohon 80/20-sääntöön – en missään nimessä suosittele, että korvaa herkut viinalla. Tilanne, jossa energiasta 80 % tulee laadusta ja 20 % alkoholista, on kyllä paljon epäterveellisempi kuin jos se 20 % on roskaruokaa…

  2. Sinänsä loistava kirjoitus, mutta selkeästi ihmiseltä joka hallitsee sen joustavan suhtautumisen ravintoon. Aika selkeä fakta Suomenkin ylipainotilastoissa on, että suurin osa ei hallitse. Se, että miten tuohon joustavaan suhtautumiseen parhaiten pääsee, vaihtelee ehkä ihmistyypeittäin. Joku pystyy ehkä loikkaamaan liian rennosta suoraan siihen, suurin osa varmaan ei. Suurin osa jää sinne liian rennon maastoon ja kasvattaa lihavuustilastoja entisestään. Osa siirtyy tiukkis-kerhoon ja pieni osa kykenee simsalabim oppimaan rentouden.

    Mä olen oman ravintoni suhteen tiukkis. Mun on pakko olla. Muuten olen liian rento ja kuvailemasi herkuttelut on aika pientä sen rinnalla. Ja pidän nykyisen kuosini paljon mieluummin 🙂 Mutta en minä natsi ole, en mä saarnaa yhtään kenellekään. Kukin kohtelee kroppaansa kuten haluaa, ei kuulu minulle. Kyllä mäkin mieluiten sen rentouden valitsisin ja ehkä jonain päivänä kykenen siirtymään siihen. Mun tiukkuus ei ole valinta, se on pakko. Mä olen elänyt sokerihumalassa kuitenkin parikymmentä vuotta, joten tiedän mikä tepsii minulle, en muille 🙂

    • Sirkku, toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi Elixia Flamingoon opettelemaan syömisen rentoutta ohjauksessani! 😉

      Hieno juttu, että sinulla on homma kuosissa, sehän kuitenkin on kaikista tärkein juttu.

      Kirjoitettuani tämän jutun, olen saanut aika paljon kommenttia siitä, kuinka iso osa ihmisistä ei kuitenkaan hallitse joustavaa suhtautumista ruokavalioon. Heittäisin tässä vastakommenttina, kuinkakohan moni näistä henkilöistä on ollut ravitsemuksessa koulutuksensa saaneen henkilön ohjauksessa? Enemmistö ei koskaan päädy puimaan näitä juttuja ammattilaisen kanssa vaan yrittää hakea omaa rentouden tasapainoa itsekseen, mahdollisesti luettuaan erilaisia lehtiartikkeleita ja ravitsemuksen self help-kirjoja. Valitettavan suuri osa myös ajautuu epäpätevien ”ravitsemusasiantuntijoiden” saaliiksi.

      Kerrot myös, että tiukkuuteesi on pakko. Voisiko olla pikemminkin niin, ettet ole vain harjoitellut joustavuutta tarpeeksi riittävän pätevän ammattilaisen ohjauksessa?

      • Mä en tiedä kävitkö sä katsomassa sen linkin jonka FB:ssä linkkasin tähän juttuun, siis mun blogikirjoituksen sokeririippuvuudesta. Itse aiheutetusta ja ylläpidetystä. Ja jonka en nyt ainakaan kauheasti myönnä johtuvan mistään mielen pimeistä syövereistä vaan ennemmin ihan kemiallisesta riippuvuudesta. Aivotkin kun tottuvat siihen sokeriin, näin on todettu ihan hiirenjuuritasollakin =D Joo, mä inhoan kun ihmisiä verrataan hiiriin, mutta tässä pakko allekirjoittaa 🙂

        Tämä yhdistettynä siihen, että olen täysin kriittinen kroppaani kohtaan tällä hetkellä, takaavat omaehtoisen tiukkislinjan. No okei, kyllä mä joskus harvoin herkuttelen. Ja mä sallin itselleni satunnaisherkuttelun ja sen rennon linjan sitten joskus, kun kropan ulkonäkö ei enää kiinnosta =D

      • jhulmi sanoo:

        Mä henk koht itse etenen elämässä sillä linjalla, että en itse koskaan osta karkkia, mutta jos joku tarjoaa, niin saatan yhden syödä. Sokerihimoa voi poisoppia ja minulle monet karkit maistuvat nykyään jotenkin ”muovisille”. Makean himoa itselläni vähentää se, kun niiden saantia sopivasti rajoittaa. Mutta koska en pidä rajoitteista ja tykkään joustavuudesta (ja se tutkitustikin on hyvä strategia pitkässä juoksussa kuten tässäkin jutussa tuli ilmi), niin poikkeuksena edelliseen joskus ostan suklaata (muutaman kerran vuodessa) ja joskus harvemmin myös lakritsia ja suurempia suosikkeja jäätelöä tai pirtelöä sitten hieman useammin. Laskiaspullan ja Runebergin tortun syön kerran vuodessa, mutta muihin leivonnaisiin en koske, koska en niitä erityisemmin tai ollenkaan himoitse eli on helppo olla ilman. Olen siis sallinut itselleni ne suurimmat herkut silloin tällöin kun niitä ihan oikeasti tekee mieli ja kieltänyt ”semi-herkut”, joita en mitenkään himoitse. Itselläni tämä strategia toimii erinomaisesti omiin tavoitteisiini.

  3. Marko sanoo:

    Hyvä kirjoitus! Läskit on nykypäivän neekereitä, niitä on oikeus halveksia ja melkein velvollisuus huomauttaa joka tilanteessa toisen ylipainosta. Ihan niin kuin kyseinen henkilö ei olisi kuullut siitä aikaisemmin. Todennäköisesti päivittäin jo vuosia, ehkä vuosikymmeniä tai koko elämänsä ajan. Takana todennäköisesti kymmeniä laihdutus yrityksiä joiden jälkeen on aina kerätty muutama kilo lisää alkupainoon. Jengi vetää röökiä ja viina reilumman kautta joiden epäterveelliset vaikutukset on todenneköisesti pahemmat kuin liikuntaa harrastavan henkilön ylipaino. Silti tupakoitsijoista ei tehdä televisio sarjoja, jotta tupakoimattomat voisivat nauraa röökaajille ja tuntea paremmuuttaan. Jos ihmiset on sairaan läskejä nykyään, niin on suhtautuminenkin läskeihin myös.

    • Hyvä, mutta surullisen totta oleva pointti, Marko :(. Ylipainoisten painonhallintaa ei tippaakaan edistä heidän halveksiminen. Luitko ystävästäni kirjoittamani esimerkin tuossa kirjoituksessa? Syyllistäminen ja haukkuminen ei muuta mitään. Jostain syystä muiden ihmisten moralisoiminen, toisten yläpuolelle asettuminen ja tuomitseminen on monille ihmisille mieluista puuhaa. Meillä kaikilla on omat heikkoutemme: toinen valehtelee, yksi ei osaa pitää talouttaan kasassa, joku tarttuu pulloon, eräs välttelee aitoja ihmissuhteita menettämisen pelossa, joku herkuttelee ja lihoo. Jokainen meistä voi jossain vaiheessa olla tilanteessa, jossa herkut, viina, lääkkeet tai tupakka maistuu enemmän kuin pitäisi. Jokainen meistä, vaikka kuinka kova luonteeltaan, voi joskus joutua elämässä tilanteeseen, jollaiselle 25-vuotiaana terveenä nuorena joskus naureskeli.

      Lisään vielä loppuun, että jos takana on liuta epäonnistuneita laihdutusyrityksiä, silloin kannattaisi istua alas ja miettiä, mikä tässä yhtälössä ei nyt toimi. Usealla ihmisellä ylipaino johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että elämä on todella surullista, yksinäistä, kylmää ja masentavaa vääntämistä, harmaata massaa johon herkut tuovat ihanan helpotuksen. Sokeri on ihana kaveri eikä se petä koskaan.

    • Jani sanoo:

      Minun mielestäni taas huono esimerkki. Läskit eivät ole nykypäivän neekereitä. Ihonvärille ihminen ei mitään mahda ja miksi pitäisikään. Lihavuus on oma lukunsa, ja suurin osa ihmisistä kykenee asialle jotain tekemään. On tietenkin valitettavaa että lihaville mainitaan ”olet lihava”, mutta usein ulkopuolinen paine on se millä tuloksia syntyy. Jos joku läheisesi on lihava, niin pitäisikö silittää ja sanoa ”kyllä se siitä ajan kanssa helpottaa”. Minä ainakin sanon suoraan, olet läski, miksi syöt tuollaista paskaa, mikset liiku, mikset välitä terveydestäsi..tarvitsetko apua asian kanssa, minä voin auttaa.

  4. Taru sanoo:

    Itse oon nyt vallitsevan dieettihypen pauloissa laittanut merkille, että jos syöt ”ihan perusterveellistä” safkaa, saattaa se jonkun silmissä olla maailmanluokan dieetti ja jonkun diettaajan silmissä maailmanluokan rentoilua (vaikka tämä sama diettaaja söisi suurinpiirtein samaa ruokaa :D). Suklaasta ei voi kieltäytyä ilman, että mukama diettaat tai toisaalta et voi ottaa sitä tarjottua suklaata ja syödä terveellisesti. Itse en ainakaan koe rajoittavani suklaansyöntiä vaikka tietoisesti päättäisin sitä vähentää tai vaikka olla kokonaan syömättä. En siis rajoita mitään, en nyt vaan syö sitä eikä siinä mitään sen kummempaa ideologiaa ole takana…

  5. Anni sanoo:

    Anoreksian sairaalahoidossa syömisen rentoutta opeteltiin pakottamalla jokainen potilas syömään päiväkahviaikaan pullaa. Joka päivä sitä iänikuista pullaa. Pullaa piti kuulemma syödä koska kahvileipä kuuluu suomalaiseen ruokakulttuuriin ja pitää opetella sallivaksi itseään kohtaan. Kysyin ystäviltä ja sukulaisilta kuinka usein he syövät pullaa kahvin kanssa. Aniharva terve (eli syömisvammaton) ihminen söi sitä viikottain, useimmat eivät edes joka kuukausi. Kukaan ei syönyt sitä päivittäin tai joka toinen päivä. En voi sietää pullaa, se on kuivaa. Rento syöminen on sitä että sallii itselleen sellaisia asioita joista pitää. Mutta minun oli pakotettava itseni syömään sitä koska se on kuulemma herkullista ja on niin rentoa syödä pullaa. Ja suomalaisuutenikin nimissä oli syötävä pullaa.

    Kolmen kuukauden päivittäisen pakkopullan jälkeen en ole pullaan koskenut enkä tule enää koskaan sitä syömään. En ymmärrä sitäkään että pitäisi opetella syömään suklaata tai muuta sellaista mitä ihminen ei tarvitse. En himoitse sellaisia enkä joudu kieltämään epäterveellisiä herkkuja itseltäni. Herkuttelen pähkinöillä ja hedelmillä enkä pelkää kaloreita. En rajoita syömisiäni vaan syön mitä haluan. Olen normaalipainoinen. En ole pakkomielteinen. Se riittäköön. Rentokin voi olla jäykkää jos sen ottaa missiokseen.

    P.S: esimerkki on varmasti ohi aiheen, koska anoreksian hoito on muutenkin pitkälti sitä että pakkosyötetään ja sitten kun on normaalipainoinen todetaan että nyt olet terve, mene ja elä. Jätetään yksin pärjäämään yhtäkkiä kolmekymmentä kiloa suurempana, mikä ahdistaisi ketä vaan. Ja jos yrittää puhua jollekin ammattilaisella painon korjaantumisen jälkeen, vastaus saattaa pahimmillaan olla ”mutta ethän sinä ole edes laiha/alipainoinen”.

    • jhulmi sanoo:

      On kyllä harmillista, jos rentous ymmärretään sellaiseksi, että syödään kuten nyt tapana on. Tykkään Suomesta, mutta yksi eniten ärsyttävistä asioista täällä on vallalla oleva kahvipullakulttuuri. Jos ei pullaa tai kahvileipää ota, niin tästä syyllistetään joskus samoin kuin siitä, ettei halua juoda alkoholia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s