Lasten ja nuorten harjoittelusta kiistellään. Yksi kiistelyn kohde on voimaharjoittelu. Eihän sitä saa tehdä ennen kuin on täysikasvuinen, peloitellaan. Vedotaan mm. koviin voimiin, joita nuoreen kohdistuu, vaikka tosiasiassa perus kuntosaliliikkeitä kovempia voimia kohdataan jo tavallisissa hyppelyissä. Pitäisikö siis hyppelytkin kieltää? Tässä kirjoituksessa nuorten voimaharjoittelusta systemaattisen katsauksen opinnäytteenään tehneet Sami Aalto ja Janne Veija vetävät ytimekkäästi yhteen mitä lasten ja nuorten voimaharjoittelusta tiedetään. Lopuksi he antavat myös suosituksia.
Johdanto
Välkkäkello soi, koulupäivä on päättynyt.
2016: Avaat luokan oven, sometat, laitat samalla tarralenkkarit jalkaan avaamatta tarroja, menet hissillä alakertaan, otat koulun pihalta segwayn, ajat kotiin, avaat tietokoneen, telkkarin, iigeen ja feispuukin puhelimesta. Ilta tulee, isi vie sinut harjoituksiin autolla. Harjoitusten jälkeen mäkkärin kautta kotiin.
40 vuotta aikaisemmin…
1976: Avaat luokan oven, juokset rappuset alas. Olet pyöräilemässä kotiin, matkan varrella pysähdyt omenavarkaisiin, kiipeät puuhun, hyppäät alas, juokset pyörälle ja poljet karkuun kuin viimeistä päivää. On vasta päivä, mutta lähdet polkemaan pyörällä harjoituksiin. Harjoittelet ja poljet takasin kotiin mamman lihapatojen ääreen.
Nykyaikana fyysinen aktiivisuus on vähentynyt, mikä on johtanut lasten ja nuorten fyysisen suorituskyvyn heikkenemiseen. Niin kuin edellä kerrotusta tarinasta voi huomata tai kuvitella, voimaharjoittelua on vanhoina hyvinä aikoina suoritettu sattumalta leikin muodossa. Sanonta: ”ennen oli miehet rautaa, laivat oli puuta HIIO HOI” ei taida siis olla ihan tuulesta temmattu. Nykypäivänä lapsille ja nuorille tulisikin pitää kursseja, missä varastetaan omenia, juostaan karkuun ja kenties jopa pudotaan puusta, kun halutaan lisätä arjen aktiivisuutta. Kuitenkin ehkä helpompi tapa nykypäivänä olisi toteuttaa voimaharjoittelua tai jotain muuta motorista taitoja kehittävää lasten ja nuorten harjoitteluun perehtyneen, pätevöityneen, ammattilaisen seurassa. Tässä kirjoituksessa käsittelemme lasten ja nuorten voimaharjoittelun vaikutuksia, vaikutusmekanismeja, välineitä ja toteutusta sekä näihin liittyviä myyttejä, joita lihastohtori on aiemmin jo hieman purkanut (1, 2)
Käsitteet
Termillä ”lapsi” viitataan yleisesti korkeintaan 11-vuotiaisiin tyttöihin ja 13-vuotiaisiin poikiin joilla murrosikä ei ole alkanut. Termillä ”nuori” viitataan lapsuusajan ja aikuisuuden väliin jäävään ajanjaksoon. Johtuen tyttöjen ja poikien eri kypsymisajoista on nuoruus kronologisesti vaikeammin luokiteltavissa. Pojilla nuoruus sijoittuu noin 14- 18 ikävuosien ja tytöillä 12- 18 ikävuosien väliin.
Myytit
Lasten ja nuorten voimaharjoittelu on edelleen tietynlainen tabu. Vuosia on kuitenkin jo tiedetty ja myös tieteellisesti todistettu, että lasten ja nuorten voimaharjoittelu on turvallista, kun se on suoritettu oikeilla välineillä sekä oikeassa ympäristössä pätevöityneen ammattilaisen ohjauksessa. Kaikille autotallibodaajille tiedoksi, että isoveli on harvoin pätevöitynyt voimaharjoitteluvalmentaja, eikä se autotallikaan ole välttämättä se oikea ympäristö aloittaa voimaharjoittelua. Jannelta terveiset omalle isoveljelle ja muillekin autotallibodaajille! Vaikka tietoa lasten ja nuorten voimaharjoittelusta on jo ollut pitkään, ei tieto ole saavuttanut kansaa kokonaisuudessaan. Etenkin vanhemmilla näyttäisi edelleen olevan pelkoja liittyen lasten ja nuorten voimaharjoitteluun. Hollannissa tehdyn kyselytutkimuksen mukaan suurimmat syyt kieltää voimaharjoittelu omalta lapselta olivat ajatus se olevan haitallista lapselle tai että lapsi kasvaa vielä. Hyvin, hyvin perinteisesti ajateltuna voimaharjoittelu suositellaan aloittavan noin 16-vuotiaana, kun kasvu on niin sanotusti loppunut. Parhaimmillaan tuohon ikään mennessä nuori olisi kuitenkin voinut harrastaa jo 10 vuotta voimaharjoittelua ja luoda itselleen paljon paremman motorisen suorituskyvyn sekä voimatasot. Hyvin maailmaa syleilevä ajatus, mutta täysin realistinen.
Lapsille ja nuorille ei ole aiemmin suositeltu voimaharjoittelua oletetusti suuremman loukkaantumisriskin vuoksi. Voimaharjoittelu mielletäänkin joidenkin ihmisten keskuudessa hyvin vaaralliseksi harjoittelumuodoksi ja sen vammariskin luullaan olevan hyvin suuri – useimmin suurempi kuin perinteisillä urheilulajeilla. Yksi mahdollinen syy, minkä takia näitä myyttejä on syntynyt, voi olla 1970- ja 1980-luvulla Yhdysvalloissa tehdyt tutkimukset, joissa jos vamma tai tapaturma on syntynyt voimaharjoittelun yhteydessä tai liittyy voimaharjoitteluvälineeseen, on vamman oletettu olevan voimaharjoitteluvamma. Tarkempien tutkimusten perusteella vammat ovat kuitenkin johtuneet joko huonosta suoritustekniikasta, liian suurista painoista, suorituksen valvonnan puutteesta tai välineiden huonosta laadusta. (Faigenbaum ym. 2009) Vaikka urheiluun ja harrastamiseen tai elämään ylipäätänsä kuuluu aina riskejä, olisi hyvä tiedostaa, että täydellinen vammojen ennaltaehkäisy on mahdotonta. Joten jos tätä lukiessasi olet pakannut tai suunnittelet pakkaavasi lapsesi tai nuoresi kuplamuoviin, suosittelemme ottamaan kyseisen hatun pois päästä ja miettimään syntyjä syviä. Verrattaessa moniin muihin urheilulajeihin on voimaharjoittelussa kuitenkin todella alhainen loukkaantumisprosentti. Pohjoisamerikkalaisessa tutkimuksessa seurattiin urheiluvammojen esiintyvyyttä kouluikäisillä nuorilla vuoden ajan. Tässä tutkimuksessa voimaharjoittelu oli mukana vain 0,7 %:ssa tapauksista, kun taas amerikkalainen jalkapallo oli mukana 19 % kaikista vammoista, mikä on ison veden toisella puolen yksi suosituimmista lajeista. Huomattavasti suuremman vammariskin omaavia lajeja verrattuna voimaharjoitteluun olivat myös paini (16 %) ja voimistelu (13 %) (Faigenbaum ym. 2009). Suurimman loukkaantumisriskin omaavia lajeja pojilla näyttäisivät olevan jääkiekko, koripallo, jalkapallo, paini, juoksu ja lumilautailu. Tytöillä vastaavat lajit ovat koripallo, jalkapallo, jääkiekko, voimistelu ja juoksu (Bergeron ym. 2015). Toki vammoja on monenlaisia, harrastajamäärät ja lajiin käytetyt ajat ovat erilaisia ja siksi lajeja on erittäin vaikea verrata toisiinsa.
Tässä vaiheessa on hyvä korostaa, että liikunnan harrastamisen hyödyt päihittävät kuitenkin haitat mennen tullen. Voimaharjoittelu lapsilla ja nuorilla näyttäisi siis olevan huomattavasti turvallisempaa kuin mitä on luultu. Tällä väitteellä on vankka tieteellinen pohja. Itse asiassa voimaharjoittelulla voidaan vähentää loukkaantumisriskiä lapsilla ja nuorilla (Lloyd ym. 2014 ; Bergeron ym. 2015). Systemaattinen kirjallisuuskatsauksemme tukee tätä väitettä vahvasti, koska vain yhdessä tutkimuksessa ilmoitettiin loukkaantuminen, joka sekin oli mitätön (Sadres ym. 2001).
Myös pituuskasvun heikentymisen myytti on kyllä täyttä puppua. Tällaista vaikutusta ei löytynyt tekemämme systemaattisen kirjallisuuskatsauksemme tuloksista, toisin kuin voimaharjoittelun suotuisista vaikutuksista luuston kasvuun ja tiheyteen, josta näyttöä löytyi (Nichols ym. 2001; Bernardoni ym. 2013; Cunha ym. 2015).
Minkä ikäisenä voimaharjoittelu sitten voidaan aloittaa, jotta lapsesta ja nuoresta kasvaa kaikkien toivoma salimörkö?
Voimaharjoittelu voidaan aloittaa vaikka heti syntymän jälkeen, mutta pääsääntöisesti suositellaan jonkinlaisia edellytyksiä toimia pystyasennossa ja ottaa ohjeita vastaan. Useat lähteet esittävät noin 5-7 vuoden ikää (Lloyd ym. 2014; Tonkonogi 2009). Olennaista on muistaa lasten kehittyvät eri vauhtia, minkä takia on vaikea nimetä selvää aloittamisikää.
Voimaharjoittelua saatetaan usein luulla pelkästään tangoilla ja vapailla painoilla suoritettavaksi harjoitteluksi. Voimaharjoittelua voidaan kuitenkin suorittaa myös , kuminauhoilla tai muilla kevyillä välineillä. Lapsilla ja nuorilla voimaharjoittelun tulisikin ensisijaisesti painottua motoriseen kehittymiseen ja taidon oppimiseen. Kun taidot paranevat suositellaan painoja lisättävän, jotta voidaan mahdollistaa taitojen ja voiman kehittyminen lapsella ja nuorella (Lloyd ym. 2014). Taidon ja motorisen oppimisen tärkeyttä ei voi olla korostamatta liikaa tässä kirjoituksessa.
Voimaharjoittelu lapsilla ja nuorilla kasvattaa voimatasoja, siitä ei ole epäilystäkään. Voiman kasvun mekanismit kehittyvät ja muuttuvat lapsen kasvun myötä. Lapsilla hermostollinen voiman kasvu näyttäisi olevan ensisijainen mekanismi, joten sen takia emme siis näe nuoria Arnoldeja vaikka kuinka pysyisi kultaisessa kuusikossa. Hypertrofia (lihassolukoon kasvu) lapsilla on hyvin kiistelty aihe, koska on vaikea erotella kasvaako lapsen haba normaalin kasvun vaikutuksesta vai harjoittelusta johtuvan hypertrofian takia (Faigenbaum ym. 2009). Lapsilla on heikompi sukupuolihormonitoiminta kuin aikuisilla tai nuorilla, minkä on ajateltu estävän hypertrofian syntyä verrattuna nuoriin, joilla murrosiässä hormonitoiminta vilkastuu. Tämän vuoksi voidaankin todeta, ettei voimaharjoittelun päämääränä lapsilla tule olla niinkään lihassolukoon kasvu vaan motoristen taitojen ja lihasten hermostollisen käskytyksen ja aktivoinnin (”hermotus”) kehittäminen. Tämä mahdollistaa turvallisen ja miellyttävän nousujohteisuuden. Nuorilla voimaharjoittelun vaikutusmekanismit alkavat jo lähestyä aikuisia.
Lasten ja nuorten voiman harjoitettavuus eli kuinka herkästi lapsiin ja nuoriin tarttuu voimaa
Kun katsotaan pitkällä aikavälillä harjoitettavuuden muuttumista lapsesta aikuisuuden kynnykselle, huomataan, että voiman harjoitettavuus kasvaa lineaarisesti iän myötä (Behringer ym. 2010), kunnes vanhuuden iskiessä se pysyy samana tai hieman laskee (Ahtiainen ym. 2016; Mero ym. 2013). Kronologinen ikä on kuitenkin huono mittari lapsilla ja nuorilla mittaamaan harjoitusvaikutusta. Usein murrosiän alettua huomataan, että hauikset suorastaan tupsahtavat nuorien miesten käsiin ja harjoitettavuus vaikuttaisi kokevan suuren hyppäyksen. Hauikset voivat kyllä tupsahtaa, mutta merkittävää eroa harjoitettavuudessa ei ole havaittu ennen murrosikää urheilevilta lapsilta ja murrosiän jo ohittaneilta yksilöiltä (Lesinski ym. 2016). Niin ikään tyttöjen ja poikien välillä ei näyttäisi olevan eroa voiman harjoitettavuudessa (Behringer ym.2010; Lesinski ym. 2016). Olennaisena pointtina voidaan pitää, että voima kasvaa niin lapsena kuin nuorenakin. Tämän vuoksi voimaharjoittelua tulisi suositella jo nuoresta iästä asti eikä vain kasvun päätyttyä, varsinkin jos halutaan, että matka aiemmin aloittaneisiin ei muodostu liian suureksi.
Kuinka ja miten sitten harjoitella, jotta saataisiin motorisesti taitavia lapsia ja nuoria, joista sitten myöhemmällä iällä voidaan koulia salimörköjä?
Lasten harjoittelu tulisi suorittaa heille ominaisella tavalla eli leikkimällä. Klassinen keppijumppa on myös suositeltava vaihtoehto. Nostotekniikoita harjoiteltaessa olisi hyvä suorittaa muutama noin 2-4 toiston sarja, jonka aikana annetaan reaaliaikaista palautetta. Näin mahdollistetaan motorinen oppiminen. Tämä koskee varsinkin motorisesti hyvin vaativia liikkeitä, kuten esimerkiksi painonostoliikkeitä. Lapsen tai nuoren aloittaessa voimaharjoittelua ei ole heti alkuun olennaista määrittää sarjoja tai toistomääriä. Olennaista sen sijaan olisi, että lapsi tai nuori harjoittelee ja määrittelee itse montako sarjaa ja toistoa hän tekee. Näin lapsi ja nuori saa oman lähtötasonsa mukaisen startin voimaharjoitteluun. Voimaharjoittelu itsessään välineestä riippumatta kasvattaa voimaa lapsella ja nuorella. Vapailla painoilla tehty voimaharjoittelu näyttäisi olevan meta-analyysin mukaan mahdollisesti hieman tehokkaampaa maksimivoiman kehittämisessä kuin salilaitteilla suoritettu voimaharjoittelu (Behringer ym. 2010).
Kuinka usein lapsen ja nuoren tulisi voimaharjoitella, jotta voima kasvaisi tai saavutetut voimatasot pysyisivät?
Kansainvälinen arvostettu asiantuntijapaneeli antoi nuorten voimaharjoittelusuositukset 2014. Jotta lapsilla ja nuorilla voima kasvaisi, on suositus 2-3 harjoitusta viikossa, mutta ei perättäisinä päivinä. (Lloyd ym. 2014) Harjoitusohjelmien tulisi tarjota riittävä lepo ja palautuminen kasvavalle lapselle tai nuorelle. Erityisesti useita lajeja harrastavien kokonaisvolyymia on seurattava. Näin vältetään, ettei hymy hyydy eikä nuorukainen ala piiputtaa harjoittelusta johtuen. Jotta voimatasot saataisiin pysymään esimerkiksi palloilulajien harrastajilla kilpailukaudella, tulisi voimaharjoittelua harrastaa myös tällöin ainakin yhtenä päivänä viikossa. Kehitystä haettaessa tulisi määrää nostaa. (Faigenbaum ym. 1996; Granacher ym. 2011). Lapsilla ja nuorilla voimaharjoittelun (kiipeilyä puissa, painimista kavereiden kanssa, harjoituksissa punnertamista) pitäisi olla jatkuvana osana harjoitusohjelmaa, jotta motorinen kehitys ja voiman pysyminen sekä kasvu olisi taattua.
Yhteenveto
Lasten ja nuorten voimaharjoittelulla on monia muitakin eri vaikutuksia (lajisuoritukseen, hapenottokykyyn ja moneen muuhun), joita ei lähdetä tässä tekstissä availemaan. Mikäli nämä asiat kiinnostavat, voi tuloksia käydä lukemassa opinnäytetyöstämme ja toisaalta Lihastohtorin yleisestä voimaharjoittelun hyötyjä käsittelevästä artikkelista.
Voimaharjoittelu lapsilla ja nuorilla on todistettu turvalliseksi harjoittelumuodoksi ja sillä on mahdollisesti monia erilaisia terveysvaikutuksia. Tämä kuitenkin edellyttää, että harjoittelu suoritetaan ohjatusti pätevöityneiden ammattilaisten alaisuudessa.
Voimaharjoittelu tulisi suorittaa aina taitavuus edellä ja pitkäjänteisesti, jotta turvallinen harjoittelu ja voimaharjoittelun vaikutusten pysyvyys tai kehittyminen saadaan taattua. Lapsilla ja nuorilla voimaharjoittelun tulee tukea kasvua ja motoristen taitojen kehittymistä ja näin mahdollistaa terveempi elämä. Urheilijoilla voimaharjoittelun pitäisi olla osa kokonaisvaltaista valmennusta. Sitä suositellaan myös harjoitettavan ylipainoisten ja liikalihavien lasten harjoitusohjelmassa, johtuen sen mahdollisesta positiivisesta vaikutuksesta insuliiniherkkyyteen (Shaibi ym. 2006). Ylipainoiset ja liikalihavat päihittävät myös usein hoikemmat ikätoverinsa voimaharjoittelussa ja voivat näin parantaa itsetuntoaan (Schranz ym. 2013). Huolimatta siitä että lasten ja nuorten voimaharjoittelua on tutkittu monin eri tavoin, ei yhtä tiettyä optimaalisinta harjoitusohjelmaa lapsille ja nuorille voida esittää.
Johtopäätökset ja suositukset:
- Voimaharjoittelu on turvallista lapsilla ja nuorilla, kun se on oikein toteutettua ja valvottua.
- Voimaharjoittelua suositellaan toteutettavan, mutta sen tulisi olla nousujohteista kypsyyden ja taitojen sallimissa rajoissa.
- Voimaharjoittelu suositellaan tehtävän asianmukaisessa ympäristössä sekä laitteilla ja välineillä, jotka ovat toimivia lapsille ja nuorille.
- Voimaharjoittelun tulisi olla jatkuvana osana harjoitusohjelmaa varsinkin nuoremmilla urheilijoilla, joilla voiman pysyvyys on mahdollisesti heikompaa.
- Myös kovemman intensiteetin harjoitteita lapsille ja nuorille suositellaan, mutta hyvän tekniikan tulee säilyä. Yleisiä voimaharjoittelun perusperiaatteita tulisi noudattaa myös nuorilla.
- Voimaharjoittelun painotus varsinkin lapsilla tulisi olla motoristen taitojen kehittämisessä.
Ongelmana näyttäisi olevan tämän tutkimustiedon saattaminen tänne Härmän suuntaan eikä vain muihin Euroopan maihin. Lapset kyykkäämään ja jostain meille yksi niin saadaan nousuun. Varsinkaan ruotsalaisia ei saisi päästää enempää karkuun urheilumenestyksessä.
Sami Aalto ja Janne Veija
Artikkelin kirjoittajat ovat vastavalmistuneet naprapaatit (AMK) Kotkasta, Kymenlaakson ammattikorkeakoulu. Intohimona molemmilla on urheilu eri muodoissa. Toinen juoksee pääsääntöisesti reikäpallon perässä, toinen taas potkupallon. Kuten tekstissä sivuttiin, olemme tehneet aiheesta systemaattisen kirjallisuuskatsauksen opinnäytetyönä. Kyseinen työ luettavissa täältä.
Janne Veija, Keuruulta lähtöisin oleva Naprapaatti. Aloittanut oman voimailunsa klassisesti murrosiän kynnyksellä ja toteuttanut sitä nousujohteisesti palloilun sivussa. Koulutuksen myötä saanut teoreettisemman pohjan voimaharjoittelulle. Pelannut jalkapalloa 1. divisioonassa KTP:ssä 5 kautta.
Sami Aalto, Kotkasta lähtöisin oleva Naprapaatti. Pyörinyt lajin myötä voimailun parissa 14 vuotiaasta lähtien. Toiminut fysiikkavalmentajana kotkalaisille salibandyjunioreille vuodesta 2014 eteenpäin sekä kaudella 2015-2016 Loviisan Tor:in miesten 1. divisioonan salibandyjoukkueelle. Pelannut salibandya salibandyliigassa sekä 1. divisioonassa Loviisassa 5 kautta. Tavoitteena on ensi vuonna päästä Jyväskylän yliopistoon jatkokouluttautumaan liikuntatieteisiin.
Mikäli naprapatia ja akrobatia menevät sekaisin tai et oikein tiedä mitä naprapatia on, niin tässä linkissä pieni infopläjäys, jossa hyvä videopätkä alasta!
Lihastohtori 
Olen sattuneesta syystä seurannut lasten kilpatelinevoimistelua läheltä. Voimaharjoittelu aloitetaan heti kun aloitetaan voimisteleminen ns. kilparyhmässä, jossa tähdätään kilpailuihin. Painoja ei käytetä, paitsi nilkkapainoja tai vyötäröllä olevaa painoliiviä. Voimatreenit tehdään siis oman kehon painolla.
Aivan normaaleja suorituksia alle 10-vuotiailta voimistelijatytöiltä on vetää 15 leukaa tai tehdä useita haarapunnerruksia. Viiden metrin köysikiipeilyn voimistelijat tekevät pelkillä käsillä 15-20 sekunnissa. Tässä mallia salimöröille: https://www.youtube.com/watch?v=NiRxlEUu640
Voimistelu on erinomainen laji, joka on hyvin paljon myös voimaharjoittelua kuten sanoit, suoraan ja epäsuorasti.
Ihan asiaa. Toimintatavat selvästi muuttumassa voimaharjoittelun implementoimisesta yhä useampiin lajeihin. Itseäni ainakin jälkeenpäin risonut miksei aktiiviaikana nuorempana kukaan kertonut miten pitäisi voimaharjoittelua tehdä.
Vähän turhaa vastakkainasettelua tässä haetaan voimailumörköilyn hyvyyden ja pahuuden välillä.
”Tämän vuoksi voidaankin todeta, ettei voimaharjoittelun päämääränä lapsilla tule olla niinkään lihassolukoon kasvu vaan motoristen taitojen ja lihasten hermostollisen käskytyksen ja aktivoinnin (”hermotus”) kehittäminen.”
Aamen. Voimaharjoittelu ei lapsilla ole se mitä kannattaa painottaa.
Tämä on kovin yleinen väite:
”Nykyaikana fyysinen aktiivisuus on vähentynyt, mikä on johtanut lasten ja nuorten fyysisen suorituskyvyn heikkenemiseen”
Onko teillä esittää faktaa, että lasten ja nuorten fyysinen aktiivisuus on vähentynyt viimeisten 40v. kuluessa? Faktaa on, että sekä kestävyyskunto että voimatasot ovat heikentyneet, mutta miksi. Kyseenalaistan tuon päälauseen väitteen, josta sivulauseen johtopäätös vedetään.
Kysyn faktaa, en nostalgisia mielikuvia siitä, että ”kyllä me silloin pienenä puissa kiipeiltiin”.
Mielestäni voimaharjoittelua pelätään liikaa. Tempaus ja rinnalleveto ovat monipuolisia liikkeitä. Kehittävät myös motoriikkaa, kimmoisuutta ja nopeutta. Ne tulisi mielestäni ottaa ohjelmaan pienillä painoilla jo 11-14 vuotiaana. Pitäisi olla verrattain turvallista. Pienilläkin painoilla voi tehdä erittäin tehokkaita suorituksia. Kuten totesittekin, on suoritustekniikka erittäin tärkeää. Ei pelkästään vammojen ehkäisemisen vuoksi, vaan myös siksi, että harjoituksesta saadaan tehot irti. Olen nähnyt aikuisia nyrkkeilijöitä ja jääkiekkoilijoita, jotka tekevät rinnallevetoa kuin hidastetussa filmissä.
Turvallisuuden kannalta on merkittävää, että mitä liikkeitä tehdään ja millä vastuksella.
Itse hajotin selkäni 15-vuotiaana tammikuussa -88. Minua lahjatonta ressukkaa kun ei kukaan valmentanut ja tein 40 kg tanko niskassa kiertoliikettä, iskin lantiolla vastaan tangon ollessa ääriasennossa. Katsoin mallia 4v. vanhemmasta Kimmo Kinnusesta, joka osallistui olympialaisiin ko. vuonna. Vähän siis ahnehdin. Eli edelleen, tekniikka kuntoon. Huomenna taas kiropraktikolle selkää korjaamaan ko. vamman seurauksena.
Sami Uusitalo
dipl. ins. Espoo
En ota kantaa tuohon 40 v väitteeseen, koska nämä kyselytutkimukset eivät ole alaani (eikä ollut minun kirjoitukseni), mutta fakta on, että nykynuoret ovat OBJEKTIIVISTEN MITTARIEN mittarien avulla mitattuna nykyään liian passiivisia terveyden ja toimintakyvyn kannalta: http://soteli.metropolia.fi/pm/suomalaislastenliikkuvuus.pdf
Valitettavasti objektiivisten mittarien avulla tehtyä dataa ei ole vuosikymmenien takaa, vaan kyselytutkimuksia. Mutta kyllä me kaikki, jotka osaamme pitää silmämme auki näemme, että lapset ja nuoret nykyään esim. pihapelien sijaan paljon enemmän istuvat ja räpläävät pädejä ja puhelimia.
”Mutta kyllä me kaikki, jotka osaamme pitää silmämme auki näemme, että lapset ja nuoret nykyään esim. pihapelien sijaan paljon enemmän istuvat ja räpläävät pädejä ja puhelimia.”
Peräänkuulutin faktaa, mutta sain taas tämän saman vastauksen. Minäkin pidän silmiäni auki ja näen asuntoni takana puun johon lapset aina kiipeävät. Sen takana on leikkikenttä, joka on tavattoman paljon monipuolisempi kuin muutama vuosikymmen sitten. Samoin enemmän on uimahalleja, HopLop -tyylisiä liikuntapaikkoja jne. Koulut ovat täsmälleen samassa paikassa kuin silloinkin, samoin betonilähiöt josta lapset kouluunsa taapertavat.
Meillä (s. -72) ei kenties ollut pädejä lapsena, mutta oli lautapelejä, pelikortteja, sarjiksia, nukkekoteja. Romaanien lukeminen on tutkitusti vähentynyt, eikä se ole yhtään sen aktiivisempaa kuin netissä surffailu.
Kihun tilastoista selviää, että harrasteliikunta on 2000-luvulla paljon yleisempää kuin 80-luvulla.
Faktaa lasten liikunnan vähenemisestä viime vuosikymmeninä ei ole. Sitten kun todisteita löytyy laittakaa ne minulle. Jos tehdään tieteellisiä artikkeleita ja kannanottoja, tulisi niissä esitetettyjen väitteiden perustua todennettavaan faktaan. Ei pitäisi esittää totena väitteitä, jotka ovat pelkkää mutua.
Sami Uusitalo
dipl. ins. Espoo
Haluat aina vänkätä tästä kysymyksestä. Kuten sanoin, en ota kantaa tuohon 40 v kysymykseen koska ei ole minun erikoisalaani. Poikien lause oli ehkä tuossa hieman jyrkkä, olet oikeassa, mutta se ei ole nyt edes kuitenkaan erityisen olennainen pointti. Olennaisempaa on, että olemme liian passiivisia nykyään ja omatoimista liikuntaakin on liian vähän. Harrasteliikuntakyselyt sukkaa pakasti tässä monestakin syystä, ne eivät kerro ihmisten kokonaisaktiivisuuden määrästä nyt ja ennen kuin edes tiedostettiin aktiivisuuden merkitystä. Näissä monissa ohjatuissa liikunnoissa seisotaan jonossa yllättävän iso osa ajasta. Pyysin paria asiantuntijaa vastaamaan tähän kysymykseen aktiivisuus nyt ja ennen. En ota tähän enempää kantaa.
Lue sitä ennen vielä tämä (viestini ei ollut mutua toisin kuin väitit):
”Nykynuoret ovat OBJEKTIIVISTEN MITTARIEN mittarien avulla mitattuna nykyään liian passiivisia terveyden ja toimintakyvyn kannalta: http://soteli.metropolia.fi/pm/suomalaislastenliikkuvuus.pdf
ja:
https://wikiliikkuja.com/2011/12/28/miksi-ihmiskunta-lihoo/
(vaikkei tämä ollut kirjoitus lihomisesta)
No te itse vänkäätte aina, että liikunta on vähentynyt, vaikka siitä ei ole todisteita. Tietty minä olen kantoineni vähemmistönä keskustelen sitten karppiryhmässä, 70-luvun lasten ryhmässä tai teidän kanssanne. Asiaa vaan pidetään itsestään selvyytenä, mutta se ei tee siitä faktaa.
Faktaa ko. asiaan täytyisi saada, se olisi äärimmäisen tärkeää, kun tarkastellaan syitä lihas- ja kestävyyskunnon romahdukseen ja toisaalta lihavuusepidemiaan. Mielestäni kyseenalaistaminen kuuluu tieteen tekemiseen mitä suurimmassa määrin. Erittäin tärkeää olisi pystyä kyseenalaistamaan tieteentekijöiden väitteitä.
Olen ollut itsekin ohjaajana ja nähnyt seisoskelua, mutta toisaalta myös sitä, että vedetään alkuveryttelyssä hapoille. Siinähän ei ole järkeä, jos kehitetään esim. taito-ominaisuuksia alkuverryttelyn jälkeen.
Sami Uusitalo
dipl. ins. Espoo
Kuten sanoin, odotan kommentteja ihmisiltä, jotka ovat tämän asiantuntijoita. Minä en ole. Erotan kuitenkin liikunnan ja urheilun fyysisestä aktiivisuudesta kun sinä jostain syystä rinnastat nämä kaikki samaan lokeroon. Tutkimuksia on tehty satoja, mutta se missä on ollut luotettavat metodit vaatii asiantuntijan tsekkauksen. Kyselyt organisoidun liikunnan määrästä eivät kerro mitään kokonaisliikunnan määrästä eivätkä varsinkaan fyysisen aktiivisuuden määrästä ja kehittävästä monipuolisesta liikunnasta, joka olisi tarpeen kasvavalla nuorella. Esimerkiksi isäni sukupolven aikaan ei pidetty liikuntana sitä kun hiihdettiin esim. talvet 3 km joka päivä kouluun, käveltiin itse suksien kanssa metsään mäen päälle, rakennettiin hyppyrimäkiä ja hypättiin niistä jne. Nykyään lähes joka paikkaan mennään autoilla ja tekeminen on odottelua ja istuskelua. Koko kulttuuri on muuttunut toisenlaiseksi. Te inssit olette ehkä siitä ylpeitä kun maailma on tullut sellaiseksi, että ei enää tarvitse käyttää ihmisvoimia yhtä paljon kuin ennen. Tästä on ollutkin paljon etuja, joista itsekin nautin, mutta nyt ihmisten täytyy herätä itse tähän ongelmaan eikä vain vängätä vastaan. Tätä varten on onneksi perustettu mm. liikkuvia kouluja, liikunnallisia päiväkoteja jne. Aiheesta tulee myös lisää kirjoituksia blogiin.
Se on nimittäin fakta, että liikunnan ja fyysisen aktiivisuuden määrä nykyään objektiivisilla mittareilla, observoiden ja kyselyin on säälittävän pientä meillä ja muualla nykyään ja ruutu- ja muu passiivisuusaika on liian suurta. Tästä on turhan vängätä. Ongelmia on jo näkyvissä. Tässä yksi raportti, joka toki dippainssille voisi sisältää enemmän lukuja: http://www.liikuntaneuvosto.fi/files/347/VLN_liituraportti_150317.pdf
On äärimmäisen vaikea verrata tilannetta esim. 70-luvulle, mutta odotan jos asiantuntijat ehtivät tähän joskus vastaamaan.
> Faktaa lasten liikunnan vähenemisestä viime vuosikymmeninä ei ole.
On. Jos erotetaan arkiliikunta ja erillinen liikuntaharrastus niin ero on huima.
Olet oikeassa siinä että varsinaisen harrastetun liikunnan määrä ei kokonaisuutena ole vähentynyt. Kodeista löytyy trampoliinejä, kouluista telineitä ja nuoret harrastavat pallopelejä, jne…
Sen sijaan ns. arkiliikunta on lähes romahtanut. Valtaosa lapsista kuskataan autolla kouluun (turvallisuus) ja harrastuksiin sen sijaan että lapset kulkisivat omatoimisesti. Kännykkä vie tehokkaasti sen viimeisenkin motiivin arkiliikkumiseen sillä pyöräillessä ja kävellessä sitä ei ole helppo käyttää.
En jaksa kaivaa tutkimusta tähän hätään, mutta olikohan Tanska jossa todettiin että luotettavin mittari lasten yleiskunnon ennustamiseen oli heidän koulumatkansa taittamiseen käytetty tapa. Pyörällä ja kävellen kouluun kulkevat lapset olivat yleiskunnossa selvästi autolla kulkevia kanssaoppilaitaan edellä.
Yksi linkki joka kertoo koululaisten kävelyn ja pyöräilyn vaikutuksista kognitiivisiin kykyihin: http://sciencenordic.com/children-who-walk-school-concentrate-better
Hei, tästä aiheesta tuleekin tosiaan pian kirjoitus eli liikunta ja oppiminen.
Ero on huima? Millä perusteella? Missä fakta?
Sami
Esim. http://www.ukkinstituutti.fi/filebank/621-terveysliikuntauutiset2011.pdf, sivulla 8. Diplomi-inssinä osannet etsiä akateemisia lähteitä lisää itse.
Kiitos. Sami haluaisi inssinä raakaa tilastodataa. Sitä toki heikosti on kun ei ole ollut vuosikymmeniä sitten objektiivisia mittareita toisin kuin nykyään ihan viime vuosina on saatu (kiihtyvyysanturit, lihasaktiivisuushousut jne.).
Mikä linkissäsi todistaa, että lasten liikunta on vähentynyt viime vuosikymmeninä?
Sami
Sivulla kahdeksan oli ainakin tällainen pätkä:
”Ohjatun harrastamisen yleistyminen ei silti riitä paikkaamaan fyysisen aktiivisuuden kokonaismäärän vähentymistä ja arkielämän passivoitumista.”
Lähteet oli seuraavalla sivulla, mutta en niitä kyllä jaksanut alkaa katsomaan.
Nuorten aktiivisuuden tutkijana voin todeta, että olen osin samaa mieltä sekä Juhan että Samin kanssa. Niissä kyselyissä joilla aktiivisuutta on mitattu, ei ole havaittu laskua fyysisessä aktiivisuudessa. Kyselyiden mukaan sekä urheiluseuraharrastaminen että reippaan liikunnan määrä on joko lisääntynyt tai pysynyt ennallaan. Julkaistua tietoa asiasta voi lukea mm. täällä: http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2011/liitteet/OKM15.pdf.
Kovaa dataa on toisaalta myös siitä, että nuorten kestävyyskunto on heikentynyt ja ylipaino yleistynyt. Ylipaino selittää todennäköisesti ainakin osan juoksutuloksen heikkenemisestä.
Kuten Juha sanoi, kaikkea aktiivisuutta ei saada kyselyillä luotettavasti tutkittua, ja erityisesti istumisen määrää on mahdotonta mitata ilman sitä varten kehitettyjä kiihtyvyysantureita. Koska tällaisia mittareita on ollut käytössä vasta noin 10 vuotta, ei trendidataa istumismääristä ole vielä tarjolla. Se tiedetään, että esim. yläkoululainen viettää valveillaoloajastaan yli 70% paikallaan (http://www.liikkuvakoulu.fi/filebank/1934-LiikkuvaKoulu_koulu_liikuttaa_ja_istuttaa__4s.pdf). Sitä ei voida sanoa varmasti, istuttiinko ennen vähemmän.
Yhteiskunnassa on monia muutoksia, joissa tiedetään aikuisten osalla tapahtuneen fyysistä passivoitumista, mm. työn ja paikasta toiseen liikkumisen osalta. Lasten kohdalla vastaavaa tutkimustietoa ei valitettavasti löydy. Kuten lasten ja nuorten liikunnan tilannekatsauksesta (https://www.jyu.fi/sport/ReportCard/tilannekatsaus/view, s.26) huomaa, ovat ”länsimaat” edelläkävijöitä liikuntamahdollisuuksien luomisessa (esim. Sami mainitsemasi nykyaikaiset kiipeilypaikat). Valitettavasti k.o. vertailusta huomataan, että toisaalta samat maat ovat hännillä fyysisen aktiivisuuden määrässä.
Olen Sami kanssasi samaa mieltä siitä, että ”ennen oli paremmin” -väitteet pitäisi pystyä perustelemaan tutkimustuloksilla. Jos tämä ei onnistu, niin keskitytään sitten vaikka miettimään sitä, miten nuoria pystytään aktivoimaan monipuolisesti ja turvallisesti. Oli kyse sitten painojen nostosta tai puussa kiipeilystä!
Kiitos Jouni hyvästä vastauksesta. Toivottavasti Artokin ehtisi vielä väikkäriä aiheesta tekevänä kommentoimaan joskus, koska on kirjoittanut mm.:
”Suomessa toteutetun Finravinto –tutkimuksen mukaan päivittäinen energiansaanti on laskenut miehillä lähes 600 kcal ja naisilla lähes 400 kcal vuosien 1982 ja 2002 välillä2, joskin lasku on hieman tasaantunut viime vuosina3.”
https://wikiliikkuja.com/2011/12/28/miksi-ihmiskunta-lihoo/
Koska ihmiset eivät ole laihtuneet, vaan päinvastoin, niin tämä viittaa toki siihen, että fyysinen aktiivisuus on vähentynyt (työ ja/tai vapaa-aika) ja energiansaanti suhteessa kulutukseen on pysynyt samana tai kasvanut. Aineisto on valtaisan iso ja siinä mielessä pitäisi olla luotettava. Aktiivisuusdataa ei ole tuolta ajalta enkä tiedä onko aineistoa katsottu lapsilta ja nuorilta.
Muistan joskus nähneeni australialaisen tutkimuksen, jossa energiankulutus oli mitattu jotenkin kemiallisesti 80-luvun alussa vs. 2000-luvun alussa. Siinä ei ollut mitään muutosta energiankulutuksessa. Koe tehtiin aikuisille. Toki olen tuon Artonkin väitteen kuullut. Tuomasjukka esitteli sitä joskus-08 -09 kun aiheesta Christerin blogissa väiteltiin.
Olen käynyt ravitsemus- ja liikuntakeskustelua tässä jo yhdeksän vuotta ja en muista, että olisin juuri saanut tukea tälle kyseenalaistamiselleni.
Minäkin muistan vuoden -76. Siellä ne isot pojat keinujen vieressä röökiä polttivat. Talot ja koulut olivat samoissa paikoissa kuin nykyisinkin. Koulumatka mentiin silloin kävellen tai pyörällä, kuten nykyisinkin. Se muuten selvisi hyvin Juhan ensimmäisestä linkistä.
Tietty minun nostalgisilla muisteloilla ei ole sen enempää todistusarvoa kuin vastapuolenkaan.
Sami
Kirjoituksessa oli monta erinomaista kohtaa, kuten lihasvoimaharjoittelun tuominen eräänä mahdollisuutena ylipainoisten lasten hoitoon.
Usein tuodaan loukkaantumisriski esiin, kun vältellään voimaharjoittelua. Voisiko esittää väitteen, että parempi tasapuolinen lihaskunto voi myös ehkäistä vammoja.
Kirjoitettaessa kannattaa huomioida, että kritiikki kohdistuu vain osaan kirjoitusta. Seikkoja, joissa ei näe kritisoitavaa ei myöskään kritisoida.
Toivotan kirjoittajille Hyvää Kesää ja menestystä työelämässä
Sami Uusitalo
Dipl. ins. Espoo
Tommi T.
Tuo on väite, ei fakta. Odotan edelleen todisteita, että lasten kokonaisliikunnan määrä olisi vähentynyt viime vuosikymmeninä.
Sami
Jostain syystä WordPress oli tulkinnut viestisi roskapostiksi…
Epäsuoria selittäjiä tälle väitteelle tosiaan on useita lähtien ruutuajasta ja autokyydityksistä jne., (juttelin fyysisestä aktiivisuudesta vuoden sisällä väittelevän Arto Pesolan kanssa), mutta objektiivisia mittareita ei ole ollut kauaa kuten sanoin aiemmin. Ehkäpä uudet pelit jatkossa aktivoi (esim. uusi Pokemon), toistaiseksi ne ovat pääosin passivoineet.
Voimaharjoittelu on kaiken ikäisille hyvä ja kannustettava asia mutta. Järki päässä. Aina! Olen työn puolesta tutustunut henkilöön, joka oli lapsena 80-luvulla erittäin aktiivisen valmennuksen alaisena. Silloin hänellä teetettiin painonnosto tyylistä harjoittelua maksimi-raudoilla ja ikää oli vielä alle kymmenen vuotta!!! Seuraukset näkee ihan vaan sisarkuvasta. Hän on siskojaan yli 20 senttiä lyhyempi. Lisäksi selkarangassaa todettiin vaurioita jo yläaste ikäisenä ja myös olkapäät on vaurioituneet. Kallis hinta yksilölle epäpätevistä ja kunnian himoisista valmentajista!
Sääli 😦 Tosiaan järkeä saa aina käyttää.
Se että onko nykypäivän ihmiset vähemmällä liikunnalla kuin ennenvanhaan näkyy jo armeijan cooper-testi tilastoista nuo paljastavat hyvinkin tarkkaan sen mihin suuntaan on menty
Tarkoituksenasi oli varmaan kommentoida tähän: https://lihastohtori.wordpress.com/2019/08/12/ovatko-nykylapset-liikkumattomia-ja-huonokuntoisia-haapala/
Tuossa rajattiin kirjoitus ennen armeijaikää. Mutta olet oikeassa, huonoon suuntaan ollaan menty 😦 https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/28976492
Kuinka paljon on tutkittu sitä mitä ”oikein tehty” voimaharjoittelu vaikuttaa esimerkiksi nuorten selkärankaan. Ei vaikuta varmaan paljoa jos tekee pikkuvastuksilla liikkeitä, mutta mitäs jos laittaa vähän enemmän painoja ja tekee oikealla tekniikalla esim mavea? Miten määritellään oikein tehty harjoittelu?
Viime vuonna julkastussa tutkimuksessa löydettiin, että painonnoston aktiiviharrastus teki vakavaa hallaa nuorten selkänikamille*. En kattonut tarkemmin tutkimuksen laatua mutta oli aika pieni otos.
Onko kuitenkin liian aikasta antaa vihreää valoa nuorten voimaharjoittelulle viestillä että ”on ok jos tekee oikein” jos ei tiedetä edes miten se vaikuttaa esim selkärankaan ja jos vaikuttaa niin millä liikkeillä ja rasitusmäärillä?
En oikeestaan tiedä tästä aiheesta juuri mitään. Googlailin vähän ja tälläsiä pohdintoja tuli.
*. Toyooka K, Nakase J, Shimozaki K, Asai K, Tsuchiya H. High Incidence Rate of Lumbar Spinal Disease Among Child and Adolescent Weightlifting Athletes: A Prospective 4-year Cohort Study. Orthopaedic Journal of Sports Medicine. July 2019. doi:10.1177/2325967119S00390
Hei,
tosiaan väärin tehtynä ongelmia voi tulla. Kiitos lähteestä. En ole itse eksprertti enkä tiedä lukevatko kirjoittajat enää kommentteja, mutta voisin kysyä keskikehosta väiteelleeltä tuttavalta (Sami Tarnanen) mitä mieltä on tuosta.
Lukaisetko:
Kiitoksia! Kävin lukaisemassa.
En näe mitään järkisyytä miksi voimaharjoittelu pitäisi nuorilta kieltää. Samoilla voitaisiin kieltää kaikki muukin liikunta, minkä vaikutuksia selkärangan rakenteisiin ei ole tutkittu. Millä oletuksilla arvioimme, että voimaharjoittelu olisi lähtökohtaisesti selälle vaarallisempaa kuin esim. voimistelu, yleisurheilu tai jääkiekko, joissa selän rasitusperäisiä vammoja yleisesti ilmenee. Selkään kohdistuvia kuormitusvoimia ei voida voimaharjoittelussa käytettävän kuorman perusteella arvioida.
Tämä tutkimuksessa https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/30372456/ taitaa olla samasta aineistosta kyse, kuin mihin edellä viitattiin. Tutkimuksessa pistää silmään se, että 11-vuotiaat osallistujat treenasivat painonnostoa n. 500 tuntia vuodessa. Eli voidaanko ajatella, että selkärangassa tapahtuvat muutokset voisivat ilmentyä noilla harjoitusmäärillä melkein missä lajissa vain.
Nuorten urheilijoiden ja aktiiviliikkujien selkäongelmiin tulee aina puuttua matalalla kynnyksellä. Jos selkäongelmia ilmenee kannattaa harjoittelun sisältö ottaa aina tarkasteluun. Näissäkään tilanteissa täysi liikkuntakielto on harvoin perusteltua, vaan harjoittelu sovitetaan tasolla, jolla liikkuminen onnistuu ilman oireita.
Näksin itse niin, että ”oikein tehty” harjoittelu on sellaista, joka vastaa kokonaiskuormitukseltaan yksilön kuormituksensietokykyä. Tämän määrittämiseen ei valitettavasti ole mitään keittokirjaratkaisua, vaan nuorten valmennuksessa olevien ihmisten tulee omata rittäävä tietotaito ja kokemus, niin nuorten harjoittelusta, kuin selän terveyteen vaikuttavista tekijöistä. Suoritusteknikka on vain yksi osa tuota kokonaisuutta.
Juu, en minäkään sitä lähtisi kieltämään. Tuli vaan pieni epäilys tosta, kun katoin vähän noita tutkimuksia ja niissä ei ollut kauhean kovaa näyttöä. Mutta eipä kai sitä tarvitse olla jos ei ole mitään syytä epäillä, että voimaharjoittelussa olisi isoja riskejä lapsille.
Tätä keskustelua sekottaa ainakin mulla se, että voimaharjoittelua on niin monenlaista. Onhan se ihan eri asia tehdä isoilla painoilla kyykkyä kuin kuminauhoilla jotain pientä lihasta.
Toinen asia mikä hämmentää vähän on, että sanotaan, että oikein tehtynä voimaharjoittelussa ei ole suurempaa riskiä lapsille kuin muissa lajeissa, mutta ”oikein tekemistä” ei kuitenkaan sitten pystytä määrittelemään tarkemmin. Jos oikein tekeminen tarkoittaa vain sitä, että ei tule haittoja ja tulokset paranee, niin silloinhan väite on tautologinen.
Mutta joo, tää on tällästä pohdiskelua. Kiitoksia vastauksesta.
Edit: ”Toinen asia mikä hämmentää vähän on, että sanotaan, että oikein tehtynä voimaharjoittelussa ei ole suurempaa riskiä lapsille kuin muissa lajeissa, mutta ”oikein tekemistä” ei kuitenkaan sitten pystytä määrittelemään tarkemmin. Jos oikein tekeminen tarkoittaa vain sitä, että ei tule haittoja ja tulokset paranee, niin silloinhan väite on tautologinen” Olisin poistanut tän, mutta en osannut.