Olemme usein väärässä – yksityiskohtiin ja hifistelyyn takertuminen kokonaisuuden ja perusteiden hallitsemisen sijaan

Me kaikki teemme virheitä. Nobelisti Daniel Kahneman kertoo upeassa kirjassaan Thinking, Fast and Slow hyvin monenlaisia esimerkkejä ja syitä sille, miksi me ihmiset olemme niin tavattoman usein väärässä. Kerron seuraavaksi väärässä olemisesta ja sen myöntämisen taidosta. Yksi tällaisista tyypillisistä virheistä on takertua yksityiskohtiin tajuamatta kokonaisuutta.

Harhainen luulo tietämisestä

Tutkimuksissa on havaittu, että mitä heikommin ihminen puolustelemaansa asiaa tuntee, sitä jääräpäisemmin hän pitää kiinni omasta kannastaan ja sitä huonompi hän on tietämättömyytensä myöntämisessä (Kruger ja Dunning 1999). Moni ”tiedolla keulija” onkin siis niin tietämätön, että luulee tietävänsä. Vastaavasti hyvin usein mitä enemmän ihminen asiasta tietää, sitä paremmin hän osaa myöntää tietämättömyytensä.

Lisäksi tietämyksemme maailmasta  tarkentuu koko ajan, joten asiantuntijatkin ovat joskus jopa omasta aiheestaan ainakin osittain väärässä. Tämän vuoksi asiantuntijan väärässä oleminen on ymmärrettävää. Toisaalta aito asiantuntija osaa myös myöntää virheensä.

Joissain asioissa olemme myös laiskoja.

En esimerkiksi itse viitsi aina selvittää asioita syvällisesti, tai minulla ei ole tiettyjen perustietojen puutteiden takia siihen edes rahkeita. Esimerkkinä tällaisesta älyn laiskuudesta on monelle kolesteroli. Olin itse vajaa kymmenisen vuotta sitten melko skeptinen kolesterolin ja sen alentamisen merkityksestä sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisyssä. En julistanut tätä suureen ääneen, mutta ihmettelin miksi kolesterolin alentamisesta tehdään niin suuri numero: onhan kolesteroli kehomme luontainen ja tärkeä aine. Lisäksi silloin jo tiedettiin, että ravinnon kolesterolin määrällä ei ole suurta yhteyttä veren kolesteroliin. Olin kuitenkin astunut kolesteroliskeptikoiden virittämään ansaan. Minulle kävi ylläkuvaamani moka, että olin niin tietämätön, että luulin tietäväni. Tällä hetkellä ymmärrän, että veren kolesterolilla (ja sen kuljettajaproteiineista varsinkin LDL:llä) on merkitystä, mutta ei toki todennäköisesti ihan niin suurta, kuin mitä lääkefirmat yrittävät väittää. Tilanne ei olekaan juuri koskaan niin mustavalkoinen kuin miksi ääripäät asian yrittävät kääntää. Jos lääkefirmat välillä kusettavat ja ovat jääneet siitä kiinni, se ei tarkoita sitä, että toinen ääripää eli tässä tapauksessa kolesteroliskeptikot olisivat  sataprosenttisen oikeassa. Kolesterolista ja sen merkityksestä voitkin lukea vaikkapa verisuonibiologiasta väitelleen Pauli Ohukaisen Tervettä Skeptisyyttä blogista. Pauli, johon tutustuin missäs muuallakaan kuin Tuska-festareilla, on esimerkki ihmisestä, joka tietää hyvin paljon, ja ehkä siksi myöntää myös erehtyväisyytensä ja jopa virheensä.

Myös uusi tutkimustieto tarkentaa tietämystämme pikku hiljaa. Aloitin väitöskirjani voimaharjoittelun ja proteiiniravinnon yhdistämisestä vuonna 2005. Silloin ajateltiin, että proteiinipitoisella palautusjuomalla ei ole todennäköisesti merkitystä. Minun (1, 2) ja monien muiden tutkimukset kuitenkin näyttivät, että ainakin lihaskasvun kannalta treenin jälkeinen proteiini, kuten hera, tehostaa hieman lihaskasvua. Osoitimme silloin myös mahdollisia mekanismeja tälle ilmiölle. Nämä olivat löydöksiä, jotka eivät olleet vääriä. Uusi tutkimusnäyttö on kuitenkin tarkentanut, että vaikka treenin jälkeinen palautusravinto on tärkeää lihaksille, päivittäinen ravinnon kokonaisuus on huomattavasti tärkeämpää. Tästä vaikkapa esimerkkinä päivittäinen proteiinin kokonaissaanti.

Kokonaisuuksien hallitsemisen vaikeus ja yksityiskohtiin takertumisen helppous

On helppoa keskittyä ja takertua johonkin yksityiskohtaan. Tutkimuksissa tämä on aivan luontaista, koska joihinkin asioihin pitää syventyä. Ei voi tehdä kaikkea sinnepäin, vaan pitää syventyä tiettyyn asiaan perusteellisesti.

Treenissä ja ravinnossa sekä yleisemminkin elintavoissa yksityiskohtiin takertuminen on kuitenkin petollista. Olen itse ihminen, joka usein innostuu pienistäkin asiasta hyvinkin nopeasti. Yksityiskohdille on myös helppo löytää tukea tieteellisestä kirjallisuudesta. Lopulta kuitenkin vaikuttavuus ja kokonaisuus unohtuu. Ei nähdä metsää puilta. Itselleni kirjan kirjoittaminen olikin tärkeä oppimisprosessi: yritin muodostaa parhaani mukaan kokonaisuuden tarttumatta liikaa yksityiskohtiin. Internet on täynnä ”kaikki-mulle-heti-pikabittikulttuuria”, ja väitän, että ihmisten kokonaisuuksien ja olennaisuuksia hahmottaminen on usein pahasti pielessä.

Seuraava tehtäväsi on katsoa alla olevaa kuvaa ja miettiä, mitäköhän nuoren koripalloilijan fysiikassa tai taidossa on pielessä, kun heitto lähtee noin matalalta. Onko hän mahdollisesti treenannut riittävästi yhdellä jalalla tehtäviä liikkeitä salilla ja käyttänyt superfoodeja? Entä onko hän tehnyt riittävästi lajispesifistä plyometrista harjoittelua?

Kuva 1. Miksi kyseinen poika heittää niin matalalta? Eikö hän tajua hypätä vai eikö hän osaa? Mitä hän on tehnyt väärin? Pitäisikö kokeilla gluteenitonta ruokavaliota?

Jatketaan hetki yksityiskohtiin takertumisesta. Itse olen vuosien varrella kerta toisensa jälkeen oppinut, kuinka vähän yksityiskohdilla onkaan merkitystä, jos kokonaisuus ja perusteet eivät ole kunnossa. Perusteiden tärkeys johtuu yksinkertaisesti siitä, että perusasiat (treenin toimivuus kokonaisuutena, ravinto, uni ja lepo, muut elämäntavat) ratkaisevat urheilussa paljon enemmän kuin hifistely (esimerkiksi BCAA, tasapainolaudat, gojimarjat, bulletproof-kahvi tai rentoutuskellunta pimeätankissa). Kuukaudesta toiseen puurtaminen on tietysti monen mielestä hyvin tylsää. Olisihan se paljon mukavampi kikkailla oikotiellä onneen. Valitettavasti kuitenkin kikkailun tie on usein kiertotie harhaan.

Kuva. Hieman provosoiva Facebook-postaus vuoden 2017 syksyltä.

En kuitenkaan tarkoita, etteikö hifistelylläkin olisi paikkansa, koska sillä voidaan ehkä saavuttaa voittoon vaadittavat viimeiset sentit ja sekunnin sadasosat. Edelleen kuitenkin perusta muurataan kuntoon perusasioilla. Kanootista on vaikea ampua tykillä.

Mutta palataan koripalloesimerkkiin.

Katsopa seuraavaksi isompaa kuvaa nuoresta koripalloilijasta. Näetkö nyt metsän puilta?

Kuva 2. Kokonaiskuva unohtuu usein, kun kikkaillaan liikaa yksityiskohdilla.

Virheiden myöntämisen taito: tie uuden oppimiseen

Liiallinen luulo tietämisestä on oppimisen este. Toivon, että me kaikki myöntäisimme vähintäänkin itsellemme ja ajoittain myös muille, kuinka alttiita olemme erilaisille ajatusvinoumille ja virheille.

Blogissani ja sen FB-sivuilla on vuosien saatossa ollut satoja vänkkääjiä, joille ei riitä, että ampuu humpuukiväitteen alas latomalla faktat pöytään. Toisaalta monet kommentit ovat olleet niin hyviä, että olen niiden seurauksena myöntänyt virheeni ja usein myös hieman muokannut kirjoituksiani tai sanomisiani. Mutta miksi ihmiselle on niin vaikeaa sanoa: ”Olin väärässä”. Ehkä se johtuu tietämättömyyden ja pelkojen lisäksi siitä, että väärässä olemisen myöntäminen on taito.

”On opittava havaitsemaan virheet, ja mikä vielä vaikeampaa, myöntämään ne. Elämä on korjausliike” – Ohjaaja, kirjailija ja biologi Juha Hurme

Sanotaan, että virheistä oppii. Sovitaanko niin, että ollaan kaikki välillä väärässä ja myönnetään se. Yritetään myös hallita paremmin kokonaisuuksia.

Oppimisiin,

T: Liikuntafysiologian dosentti, joka on usein erehtyväinen ja aina valmis oppimaan virheistään