Tieteellinen maailmankuva – mitä se on ja onko siitä hyötyä?

Maailmankuva tarkoittaa käsitystä maailmasta ja maailmankuvia voi olla hyvin monenlaisia. Mitä sitten tarkoittaa tiede ja tieteellinen maailmankuva/maailmankatsomus? Tarkoittaako se sovellettuna arkielämään sitä, että katsoo aina treeni- ja ravintovinkit tieteellisten artikkelien hakupalvelusta kuten vaikkapa PubMedista? Entäs onko vastaavasti epätieteellisen maailmankuvan toteuttaminen sitä, että treenaa ihan päinvastoin kuin uusimmassa tutkimuksessa sanotaan, jää 13. päivä perjantaina sängyn alle piiloon ja uskoo homeopatiaan ja astrologiaan? Pohdin mm. näitä kysymyksiä tässä kirjoituksessa.

Kuva. Lihis töissä.

 

Ei taikauskoista tai auktoriteetti- tai opuskeskeistä

Tiede ja tieteellinen maailmankuva eivät ole auktoriteettikeskeistä, vaan tietokeskeistä. Siinä ei ole vanhoja oppi-isiä tai pyhiä kirjoituksia, joihin vedotaan, vaan tietoa kertyy aikaisemman aineiston päälle ja se muuttuu… hitaasti.

Tieteelliseen maailmankuvaan kuuluu järjestelmällinen epäily. Esimerkiksi keijujen ja enkeleiden olemassaoloa ei ole juurikaan tutkittu saati sitten, että niiden olemassaoloa olisi tieteellisillä metodeilla aukottomasti kiistetty. Mutta se ei tarkoita sitä etteikö näitä voisi epäillä yhtä rationaalisin perustein kuin sitä, että Suomi voittaisi jalkapallossa MM-kultaa seuraavan kymmenen vuoden aikana. Toisaalta rationaaliseen ajatteluun kuuluu myös epäilyn puute silloin kun on sille on hyvät perusteet. Esimerkiksi laskuvarjojen toimivuutta ei tarvitse epäillä vaikkei niitä olekaan tutkittu ihmisillä tehdyillä satunnaistetuilla sokkoutetuilla (RCT) kokeilla (BMJ:n huumorikatsaus).

Muistan olleeni matkustajana lentokoneessa rivillä 14 rivin 12 perässä kun koneesta puuttui kokonaan rivi 13. Naurettavallehan tällainen tuntui. Mutta toisaalta, eihän kukaan selväjärkinen lähtisi CPH-Hel lennolle 666 perjantaina 13. päivänä, eihän? Taikauskon sijaan tieteellisen maailmankuva perustuu rationaaliseen ajatteluun ja ihminen jolla on tieteellinen maailmankuva miettii vaikkapa sitä, kuinka suurella todennäköisyydellä Finnairin lentokone joutuu onnettomuuteen riippumatta taikauskoisesta humpuukista. Tosin pitää myöntää, että perjantai 13. päivän yhteyttä onnettomuuksiin on tutkittu ja myös Suomessa ja tulokset ovat olleet mielenkiintoisen ristiriitaisia (Näyhä ym. 2002, Radun ja Summala 2004). Ehkäpä ihmisten taikauskoisella käyttäytymisellä voi olla seurauksia?

Tietoa kertyy, se päivittyy ja jopa muuttuu

Ikivanhoissa ”hoito”muodoissa kuten vaikkapa ravistetussa vedessä eli homeopatiassa jatketaan kuin ennenkin vuodesta toiseen, vaikkei niiden toimivuudesta ole mitään perusteita. Myös lääketieteen historiassa on käytetty menneinä vuosina epäilyttäviä hoitomuotoja kuten mm. lobotomiaa psyykkisiin oireisiin ja suoneniskentää lähes kaikkiin ongelmiin. Mutta ei enää. Nykylääketieteessä ja tieteellisessä varsinkin luonnontieteellisessä maailmankuvassa ajatellaan, että jos hoitomuodolla tai jollain muulla menetelmällä saadaan aikaan parantavia vaikutuksia kaksoissokkokokeessa ja tälle vaikutukselle ymmärretään mekanismit, voidaan menetelmä ajatella näyttöön perustuvaksi (evidence-based) ja siten perustelluksi. Virheitä tehdään kuitenkin edelleenkin ja nykyisiäkin menetelmiä saa ja pitää arvostella silloin kun sille on aihetta. Jos kuitenkin väität jotain, tarkistathan ensin faktat huolella luotettavista, tieteellisistä lähteistä (ks. kuva alla). Arvostelua tapahtuukin erittäin paljon myös tiedeyhteisön sisällä, koska tiede perustuu jatkuvaan epäilyyn. Esimerkiksi lääketieteen ja kirurgian professori Teppo Järvinen on kritisoinut mm. huipputason tiedelehdessä (NEJM 2013) julkaisemaansa näyttöön perustuen tiettyjen polvileikkausten tarpeellisuutta. Tällaiset tutkimukset ja kannanotot vaikuttavat niin, että pikku hiljaa tavat toimia muuttuvat.

Kuva. Lähde.

Tieteen itseään korjaava luonne

Andrew Wakefield julkaisi vuonna 1998 ryhmineen artikkelin arvostetussa Lancet-tiedelehdessä. Tässä tutkimuksessa ehdotettiin, että MPR-rokote aiheuttaa autismia. Tämä tutkimus on yksi syistä, joiden takia rokotevastaisuus on edelleen suurta, vaikka tämä Wakefieldin huijaukseksi osoittautunut artikkeli vedettiin pois lehdestä jo ajat sitten (katso erinomaisia kirjoituksia esim. Paholaisen Asianajaja ja Tervettä Skeptisyyttä -blogeista).

Antamalla rokote-esimerkin nyt rokotekriittisillä nousi varmaan kainalokarvat pystyyn ja härkäpavut meni syvälle nenään. Kukaan tieteellisen maailmankuvan omaava tuskin väittää, etteikö rokotteista voisi olla yksilötasolla haittaa tai että ne toimisivat aina tehokkaasti kaikkeen mihin väitetään. Tiedeyhteisö tarkastelee myös rokotteita kriittisesti. Esim. PubMed-haulla ”Pandemrix ja Narcolepsia” tulee yli 80 tutkimusosumaa. Samaan aikaan ei kuitenkaan tulisi olla ylikriittisiä ja unohtaa kokonaiskuva, koska rokotteet ovat hävittäneet monet tappavat taudit käytännössä kokonaan. Tällaisia vakavia tauteja vastaan tehdyistä rokotuksista kieltäytyminen onkin muutamista surullisista ihmiskohtaloista huolimatta itsekäs ratkaisu. Luvut eivät valehtele ja niillä ei ole tunteita.

Myös tieteenteko itsessään kehittyy ja on mennyt aimo harppauksin eteenpäin vuosikymmenien ja satojen aikana. Koko ajan laajassa kuvassa tehdään parempaa ja parempaa tiedettä. Eli se, että tiede on joskus ollut väärässä ei tarkoita sitä, että sillä saatu kokonaisnäyttö olisi pääsääntöisesti väärässä joitain yksityiskohtia ja yksittäisiä tutkimuksia lukuunottamatta. Vaikka se on selvästi paras tapa tuottaa objektiivista tietoa ympäröivästä maailmasta, sen lähes kaikissa vaiheissa on edelleen pahoja haasteita. Tohtorikollega Pauli Ohukainen onkin sanonut osuvasti tähän yhden tärkeimmistä selityksistä: ”Hyvän tieteen tekeminen on ihan helvetin vaikeaa”. Kotisohvalta on helppo arvostella tieteentekemistä, mutta koitapa itse toteuttaa iso satunnaistettu kaksoisokkokoe. Ei ole helppoa. Tieteentekemiseen liittyen kannattaa katsoa Monty Python-huumoripätkä legendaarisesta Holy Grail elokuvasta.

Joka tapauksessa useat tieteeseen liittyvät haasteet olisi hyvä voittaa, jotta se olisi tulevaisuudessa entistä huomattavasti parempi ja kustannustehokkaampi menetelmä luotettavaan tietoon.

Kuva. Lähde.

Video. Tieteelle pitää osata myös nauraa. Tässä Ruuvit Löysällä (Fast Show) sarjasta professori Dexter näyttää huvittavan ”tieteellisen” kokeen (6 min 39 s).

Kokemukset ja kertomukset eivät vielä yksistään riitä

Tieteellisen maailmankuvan omaavalle yksittäiset kokemukset ja kertomukset eivät sellaisenaan riitä todistusaineistoksi monissakaan kysymyksissä kun puhutaan esimerkiksi terveydestä. Ihmiset eivät koe ja tunne vaikkapa vuosien saatossa tapahtuvaa sepelvaltimon tukkeutumisprosessia tai kasvaimen kasvua ja muokkautumista pahanlaatuiseksi syöpäkasvaimeksi. Katsellessamme taivaalle saattaa tulla mieleen, että aurinko kiertää maata ja että maa allamme pysyy paikallaan. Ihmisen aistit ovat siis hyvin epätarkkoja. Tarvitsemme laitteita, joilla voimme näitä ja monia muita ilmiöitä ihmiskehossa mitata ilman tunteiden ja johdattelun vaikutusta. Koneiden etu on myös se, että eivät kuulu mihinkään kulttiin eikä ne näe näkyjä. Luonnontieteissä käytämme usein apuna myös lukuja pelkkien sanojen sijaan, koska luvuissa ei ole vivahteita ja liikaa tulkinnan varaa.

Kuva. Kun tieteen halveksumisessa ja omien kokemusten yliarvioinnissa mentiin liian pitkälle. Alkuperäinen loistava Wumo löytyy täältä.

Tieteellisessä maailmankuvassa ymmärretään ihmisen rajallisuus tehdä rationaalisia tulkintoja. Tästä ovat hyviä esimerkkejä plasebo- ja noseboilmiöt. Ihmisen arkikokemukset eivät kelpaa hyväksi todistusaineistoksi monessakaan asiassa kun puhutaan esimerkiksi terveydestä. Tätä varten pitää rakentaa tieteellisiä koeasetelmia, joilla etsitään objektiivisempaa tietoa.

Korostan kuitenkin, että monella tieteenalalla ihmisten kokemuksia käytetään tiedon tuottamiseen. Tällöinkin kuitenkin ne sekä kerätään että analysoidaan systemaattisesti ja kriittisesti tieteellisellä menetelmällä eikä vain omalla suolistotuntumalla.

Jotta ei mene kokemusten pilkkaamiseksi, haluan myöntää, että meiltä luonnontieteellisen maailmankuvan omaavilla usein unohtuu, että ihmisten kokema hyvinvointi on myös tärkeää ja voi antaa tärkeitä vinkkejä yksilölle itselleen eikä sitäkään saa liikaa vähätellä. Eli esimerkiksi jos oikeasti jokin vaikkapa liike salilla tuntuu pahalta tai jokin lihas kipuilee, on hyvä kuunnella omia tuntemuksiaan ja soveltaa tätä omaan tekemiseen. Ihmiset ovat yksilöitä. Ole kuitenkin varovainen, koska itsensä kuuntelun ja huijaamisen välinen raja on joskus hyvin ohut ja vaikea tunnistaa. Muista myös, että yksilöiden omia arkikokemuksia ja tuntemuksia ei tule yleistää ilman objektiivisempia tutkimuksia isommalla joukolla ihmisiä.

Jatkuva väärässä oleminen

Tieteelliseen maailmankuvaan kuuluu jatkuva erehtyminen ja sen tiedostaminen on myös tieteen vahvuus. Erityisesti aika tekee tässä tehtävänsä. Vielä 1670-luvulla ajateltiin, että lihakset supistuvat, kun sielu kulkeutuu aivoista lihaksiin. Tästä noin 100 vuotta myöhemmin ymmärrettiin suurin piirtein, mitä todella tapahtuu eli että lihakset supistuvat ja niitä käskytetään hermoimpulssien eli käytännössä sähkövirran avulla. Kehitys kehittyy siis ja virheistä opitaan. Sen sijaan monella alalla kehitys on jämähtänyt. Otetaan esimerkiksi vaikkapa taivaankappaleiden sijainneista ja asennoista arvaaminen eli astrologia, joka on edelleen ihan yhtä humpuukia kuin satoja vuosia sitten. Sen sijaan tieteen ja tieteellisen maailmankuvan yksi vahvuus on itseäänkorjaavuus. Tieteessä laiva kääntyy usein hitaasti, mutta kun todistusaineistoa on riittävästi, jopa täyskäännös on mahdollista. Tieteelliset totuudet eivät ole kiveen hakattuja eikä niitä voi etsiä vuodesta toiseen mistään tieteen pyhästä kirjasta, koska sellaista ei ole.

Mitä tulee ”pyhiin” kirjoihin (joita ei siis tieteessä ole), minä olen erittäin tyytyväinen kirjaani vielä 1,5 vuotta sen kirjoittamisen jälkeen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö osa siinä esitettävistä asioista olisi vanhentuneita viiden vuoden päästä. Myös monet blogikirjoitukseni kaipaisivat todennäköisesti päivitystä. Minä itse olen ollut monesti väärässä. Olin esimerkiksi noin 10 vuotta sitten hieman skeptinen veren kolesterolin merkitykselle sydän- ja verisuoniterveydessä. Mutta virheistä oppii ja nykyään ymmärrän, että veren kolesterolilla on merkitystä sydän- ja verisuonitaudin synnyssä. Olin siis jossain määrin kolesteroliskeptikkojen markkinoinnin uhri.

Olen tälläkin hetkellä varmasti väärässä monessa asiassa. Tämä johtuu pääosin siitä, että minulla ei ole ollut aikaa perehtyä tieteellisiin tutkimuksiin näistä kyseisistä aiheista riittävästi. Lisäksi tämän hetken tietämys perustuu aina sen hetken parhaaseen tietoon ja myöhemmin tieto voi muuttua, kun tutkitaan lisää ja menetelmät kehittyvät. Vaihtoehtomaailmankuvaisilla selitys tälle olisi kuitenkin tietysti se, että väärässä olemiseni johtuu ”tohtorintutkintoni aiheuttamasta alentuneesta maailman käsityskyvystä ja yliopistomafian sekä muiden valtakoneistojen ja salaliittojen ohjailemasta yhden totuuden maan käytännöistä” tai jotain muuta sekavaa ja päätöntä.

Se, että luulee tietävänsä, on oppimisen este. On hyvä myöntää itselleen, ettei tiedä ja varsinkin sen että ei ole asiantuntija tai varsinkaan guru. Minua yritetään nykyään haastatella hyvinkin erikoisista asioista. Sen sijaan, että haluan esiintyä yleisasiantuntijana, pyydän usein vieraskirjoituksia ihmisisiltä, jotka ovat alojensa osaajia ja joilla on aikaa perehtyä johonkin aiheeseen enemmän kuin minulla. On myös kiva kun muut omien alojensa osaajat saavat näkyvyttä, olenhan itse ollut esillä jo liikaakin. Samoin teen toimittajien kanssa. Jos keksin jonkun minua paremman tai muuten sopivamman haastateltavan, käytännössä aina ohjaan haastattelun hänelle.

Joskus voi olla hyvä ajatella laatikon ulkopuolella ja ymmärtää maailmankatsomuksellisia eroja

Usein on hyväksi kun tarkastelee asioita ”oman hiekkalaatikon ulkopuolella”. Jopa tieteenteossa on hyvä olla myös välillä avoin uusille tavoille ajatella ja myös antaa mahdollisuuden yllätyksille. Monet suuret löydöt tieteessä ovatkin tulleet vahingossa, esimerkkinä vaikkapa viagra, penisilliini ja monet muut. Liiallinen varmanpäälle pelaaminen saattaa saada aikaan paljon tieteellisiä julkaisuja, mutta ei harvemmin mullistavia löydöksiä. Tiede on tällä hetkellä hieman liikaa varman päälle pelaamista ja vanhojen ajatusten validointia eli todeksi tai epätodeksi osoittamista.

Internet-tappeluita välttääkseen ja yleensäkin rauhan lisäämisessä olisi hyvä välillä yrittää asettua toisen ihmisen asemaan. Meillä monella maailmankatsomus on muodostunut hyvin erilaiseksi jo taustojemmekin takia. Vaikka kuinka yrittäisi faktoilla argumentoida, se ei onnistu, koska tässä on toisen ihmisen maailmankatsomuksen kanssa ristiriitaa. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Ei mielipiteen muuttaminen yhden faktan suhteen tarkoita sitä, että koko maailmankatsomus pitäisi muuttaa. Lukaiskaa Tervettä Skeptisyyttä-sivuston uusi Facebook-kirjoitus aiheesta.

Minulla itselläni on hyvinkin paljon kavereita ja sukulaisia, jotka eivät elä akateemisessa maailmassa eivätkä vaadi tieteellisiä selityksiä asioille samassa mittakaavassa kuin minä. Minusta kuitenkin tämä on myös tietynlainen rikkaus elämässä. Vaikka haluaisin, että kaikki perustelisivat asioita faktaperusteisemmin, en voi olettaa että näin tapahtuisi. Toisaalta minulla on kaveripiirissä myös ihmisiä, jotka ovat minua skeptisempiä ja palauttavat minut maanpinnalle kun joskus innostun jostain uudesta löydöksestä tai teoriasta enemmän kuin ehkä olisi aihetta.

Olisi kiva uskoa ihmeisiin ja humpuukiin

Miksi on niin paljon helpompaa uskoa enkeleihin ja ihmeisiin tieteellisen maailmankuvan sijaan? Tämä menee filosofoinniksi ja spekuloinniksi, mutta on todennäköisesti helpompaa ja mukavampaa elää ”toivossa” uskoen parantaviin rohtoihin ja ihmeisiin kuin olla skeptinen. On myös todennäköisesti helpompaa ottaa vastaan suoria uskonnollisen julistuksen kaltaisia ohjeita siitä miten tulisi syödä, treenata ja muutenkin elää (vaikka todellisuudessa maailma ei ole mustavalkoinen). Ei ole välttämättä kovin mukavaa olla päivästä toiseen pessimistinen ja ilonpilaaja kun voisi kokea hekumaa ja innostusta faktoista piittaamatta.

En tiedä onko positiivinen ajattelu yhteydessä myös siihen, että uskoo asioihin, jotka eivät todennäköisesti ole totta. Uuden tutkimuksen mukaan positiivinen asenne elämään saattaa olla yhteydessä pidempään elinikään, ainakin naisilla (Kim ym. 2016).  Toisaalta pessimisti ei pety ja kuolettava tyhmyyskin tappaa (ks. Darwin Awards palkintojen voittajat n. 20 vuoden ajalta) eli onko se sitten tasapeli?

Tieteellinen maailmankuva ei poissulje muuta vähemmän rationaalista elämää

Tieteellisen maailmankuvan omaavalla voi olla myös uskomuksia ja arvoja ja vaikkapa esteettisiä mieltymyksiä joita ei voi selittää. Kauneus on katsojan silmässä, sanotaan ja onkin pitkälti totta. Tämäkään ei kuitenkaan täysin pidä paikkaansa, koska kauneus tai sen kokeminen on hyvin paljon myös evoluutiobiologian ”aikaansaannosta”.

Taiteista myös musiikki on monelle subjektiivinen kokemus ja minunkin pitää hyväksyä se, että kuuntelemani örinämetalli ei kaikkien (edes vaimon) mielestä kuulosta hyvälle. Musiikkikaan ei tosin ole vain subjektiivinen kokemus. Vaikka olenkin soitellut pianoa säännöllisen epäsäännöllisesti, niin kukaan ei maksa siitä, että kuuntelisi minun soittamana Stratovariuksen Black Diamond-biisiä. Sen sijaan Jens Johanssonin soittamana varmasti kyllä maksavia asiakkaita löytyisi jonoksi asti ainakin muutamissa maissa.

Tieteellinen maailmankuva treenissä

Treenaako tai valmentaako tieteellisen maailmankuvan omaava katsomalla treenivinkkejä PubMedista ja uusimmista tieteellisistä julkaisuista? Tässä kohtaa meitä nörttejä on ymmärretty väärin. Tieteellisen maailmankuvan omaavalla ei tarvitse olla käsitystä uusimmista tutkimuksista, vaan hän ymmärtää oman lajinsa ydinasiat (hae oman lajisi ”lajianalyysi” esim. täältä).  Hän on lukenut ja ymmärtää fysiikka- ja taitoharjoittelun perusperiaatteet ja soveltaa niitä harjoitteluunsa. Hän ymmärtää myös perusteet kehon anatomiasta ainakin lihasten osalta. Mm. painovoiman suunnan ymmärtäessään hän tajuaa mihin suuntaan voimaa tulee tuottaa ja välttää muutenkin yleisimpiä virheitä esim. salilla. Hän ymmärtää myös perusperiaatteet ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä ja ymmärtää psykologian perusteita. Jos laji vaatii ryhmädynamiikan hallintaa, sosiaalisia taitoja, havainnointikykyä jne., niin hän harjoittelee näitäkin näyttöön perustuen eikä vain mututuntumalla. Näiden tietämysten avulla hän osaa myös soveltaa harjoitteluaan/valmennustaan tarvittaessa hyvin monella tavalla. Hän ei myöskään nojaa pelkästään perinteisiin tai heilu edestakaisin trendien perässä.

Kuva. PubMed-haku ja sen tulos voi näyttää esim. tälle.

Tutkittuun tietoon perustuva harjoittelu ei todellakaan vaadi siis tohtorintutkintoa liikuntatieteistä ja uusimpien treenitutkimuksien sovelluksia, vaan kokonaistietämystä ihmisen fysiologiasta, anatomiasta ja näihin liittynyttä vuosikymmenien aikana saavutetun tutkimustiedon (sarjat, toistot, frekvenssi, kuormat, palautusajat, liikevariaatiot, treenin energia-aineenvaihdunta jne.) soveltamista harjoitteluun. Ihan kaikki terveellä järjellä ajattelevat ihmiset voivat tehdä näin eikä siihen tarvita uusimpien tutkimusten tuntemusta tai akateemista koulutusta.

Usein ns. ”tutkijatyypit” saattavat toki kokeilla itsellään tai valmennettavillaan erilaisia asioita myös salilla. Tämä on ok ja voi olla hyvinkin hyödyllistä ajoittain kunhan treenistä ei tule sekamelskaa ja kikkailua. Itselleni on melko usein käynyt näin, mutta virheistä oppii.

Kuva. Lähde.

Uuttakin tutkimustietoa on hyvä seurata. Uusin tutkimustieto tyypillisesti validoi eli todistaa joidenkin jo olemassa olevien treeniparametrien toimivuutta suhteutettuna sattumaan ja yksilölliseen vaihteluun, jotta saavutettu tieto olisi objektiivista. Sen avulla voi siis pysyä kartalla ja välttää turhien temppujen tekemistä kun tavoitteena on päästä erinomaiseen lopputulokseen mahdollisimman vähäisellä turhien asioiden tekemisellä ja toisaalta mahdollisimman pienellä vammariskillä. Jos sen sijaan elää liikaa yksittäisten tutkimusten varassa heiluen kuin tuuliviiri menee todennäköisesti mönkään. Kuka tahansa hakupalveluja käyttävä voi löytää haluamansa vastauksen tutkimuksista jos lukee niitä kuin fundamentalisti raamattua tai koraania.

Tämä aihe kaipaa oman blogikirjoituksensa mahdollisesti myöhemmin. Tai jopa kirjan, heh. Sitä ennen voitte lukea mitä muutamat kotimaiset valmentajat ajattelevat asiasta (1, 2). Kuten varmaankin arvata saattaa, olen heidän kanssaan pääsääntöisesti samaa mieltä, mutta jos ymmärsitte kirjoitukseni oikein, eroavaisuuksiakin on.

 

Tieteellinen maailmankuva saattaa auttaa arjessa tai sitten ei…

On mukava nauttia päivittäisestä elämästä tieteen ja teknologian aikaansaannosten helpottaessa elämäämme. Tässä muutamia esimerkkejä tieteellisen maailmankuvan hyödyistä ja puutteista.

Tieteellinen maailmankuva auttaa:

+Säästää sinulta erittäin paljon rahaa kun pelastut enkeliterapioilta, homeopatialta, lahkoilta ja erilaisilta vemputtimilta.

+Saattaa edesauttaa valintojasi, joka suojelee ihmiskuntaa ja luontoa.

+Saatat motivoitua toteuttamaan omaa terveyttä, suorituskykyä, kehonkoostumusta tai hyvinvointia edistäviä valintoja kun ymmärrät perusteet ja kokonaisuuden etkä sorru kikkailuun ja mitättömiin yksityiskohtiin (ks. yllä tieteellinen maailmankuva treenissä).

+Kun puhutaan isoista ihmismassoista, noudattamalla tervettä järkeä tieteelliseen maailmankuvaan perustuen todennäköisyys sille, että toimintasi onnistuminen ei jää onnesta kiinni on pieni. On ihan eri asia saada yksi sadasta huipulle uhraamalla muut kuin saavuttaa 90 ihmisellä sadasta hyviä tuloksia ilman, että kukaan kärsii ”sattumavalmennuksen” sivuvaikutuksista.

+Voit lohduttautua kun ymmärrät, että kaikki valintasi eivät kuitenkaan ole terveyden perusta, vaan että myös perimä, sattuma ja ympäristö ratkaisevat. Kaikkeen et itse voi vaikuttaa. Tieteellinen maailmankuva ei siis estä nauttimasta elämästä, päinvastoin.

Tieteellinen maailmankuva ei välttämättä auta:

-Tieteellisen maailmankuvan mukainen treenaaminen ja syöminen auttaa suurta osaa ihmismassasta kun ymmärtää perusasiat miten esimerkiksi ihminen toimii, keihäs lentää taivaalla tai miten suuret törmäysvoimat vaikuttavat vaikkapa aivoihin autourheilussa kypärää käyttäen tai ilman. Huippu-urheilussa huippusuorituskyvyn tai kehonkoostumuksen saavuttamista tieteellisen maailmankuvaan orjallinen tukeutuminen tuskin kuitenkaan auttaa voittoon joka ainoalla yksilöllä. Tieteessä tähdätään yleistyksiin eikä sen ole tarkoituskaan antaa tarkkoja vastauksia jokaiselle yksilölle.

Monet yksilöt ovat myös kokeilemalla onnekkaasti löytäneet juuri heille optimaalista hipovan tavan toimia ennen kuin tiede on todentanut (validoinut) näiden tehon. Tätä voisi kutsua ”sattumaurheiluksi” ja ”sattumavalmennukseksi”. Soveltava liikunta- ja ravitsemustiedehän on usein osittain tai joskus jopa kokonaan jo olemassa olevien asioiden validointia. Tämä helpottaa suuresti massojen liikkumista ja syömisen ohjaamista keskimäärin oikeille urille. Sen sijaan maksimaalista suorituskykyä tai lihaskasvua tavoittelevan pitää aina hieman soveltaa massoille tehtyjä suosituksia omia tavoitteita tukeviksi.

-Tietty epävarmuus ei ole välttämättä hyväksi tavoitteellisessa tekemisessä. Tieteelliseen maailmankuvaan kuuluu asioiden epäily ja epävarmuuden kanssa eläminen. Vastaavasti toimivassa pitkäjänteisessä harjoittelussa pitää luottaa tekemiseen ja uskaltaa tehdä tiukkojakin valinta, joista osa on väistämättä intuitiivisia. Luotto tekemiseen tuo myös harjoittelussa yleisen fysiologisen vaikutuksen lisäksi myös plasebo-vaikutuksen, jota on vaikea saada jos on liian skeptinen kaikelle.

-On hankala tehdä asioita nopeasti ja tehokkaasti jos tarttuu pieniinkin yksityiskohtiin eikä luota mihinkään. Tämä tosin on enemmänkin liiallista skeptisyyttä kuin tieteellisen maailmankuvan ongelma. Tehokas ihminen keskittyy siihen n. 20 prosenttiin, joka tuottaa noin 80 prosenttia halutuista tuloksista eikä kuluta aikaansa epäolennaisten usein pikkuasioiden kanssa näpräämiseen (lukaise Sampo Sammaliston kirja).

Yhteenveto

Tieteellisen maailmankuvan omaava arvostaa tieteellisillä tutkimuksilla saatua tietoja ympäröivästä maailmasta. Hänen elämässään näkyy tietynlainen rationaalisten valintojen tekeminen ja vastaavasti humpuukitutka on vähintäänkin melko hyvä. Tieteelliseen maailmankuvaan kuuluu kuitenkin tiedostaa, että tietomme maailmasta on vajavaista ja kaikissa arkielämän valinnoissa ei tietenkään voi aina tehdä valintoja tieteeseen perustuen (lue kirjoitus skientiesmistä).

Tieteellinen maailmankuva ja sen toteuttaminen esimerkiksi treenissä on terveen järjen käyttöä ja ihmisen fysiologian ja anatomian sekä treenin perusperiaatteiden ymmärrystä eikä niinkään yksittäisiin tutkimuksiin vetoaminen ja niiden innostamana heilumista kuin tuuliviiri. Tieteellinen maailmankuva auttaa ymmärtämään mikä on olennaista ja mikä ei ehkä niinkään. Tieteelliseen maailmankuvaan kuuluu myös oman kehon kuuntelu ja sen soveltaminen omaan tekemiseen pitäen koko ajan kuitenkin mielessä, että näitä kokemuksia ei voi yleistää.

Tiede ja teknologia on tuonut helpotusta miljardien ihmisten elämään. Yksilötasolla tieteellisen maailmankuvan kanssa eläminen ei välttämättä kuitenkaan tee elämästä helpompaa ja mukavampaa. Onhan monelle ilmeisesti helpompaa elää omassa täydellisten valintojen maailmassa jahdaten unelmiaan piittaamatta juurikaan faktoista. Tässä tavassa elää ei ole mitään ongelmaa siihen asti kunnes virheellisen tiedon välittämisellä vahingoitetaan muita.

Juha Hulmi

 

Lähteitä ja kiitoksia. Tätä kirjoitusta kirjoittaessani olen lukenut mm. seuraavia opuksia: Kari Enqvist: Uskomaton matka uskovien maailmaan ja Tiina Sarja: Kuka oikein tietää – kun mielipide haastoi tieteen ja Pauli Ohukaisen Tervettä Skeptisyyttä -blogia. Paulille kiitokset myös tämän kirjoituksen lukemisesta ja hyvistä tiedekeskusteluista. Samoin kiitokset kasvatustieteistä väitelleelle vaimolleni, joka on tutkinut ihmisten kokemuksia ja muistuttaa aina aika ajoin minua siitä, että on muitakin kuin luonnontieteellisiä tapoja tuottaa tietoa ja ajatella maailmasta.